Kirkolliskokouksen päätöksenteon hitaudesta ja ennakoitavuudesta

Kun kirkolliskokous päättää jostain, on päätös aina melkoisen myllytyksen tulos. Lyhimmillään päätös etenee aloitteesta/esityksestä mietinnöksi päivässä. Yksinkertaisissa asioissa aloite ja siitä laadittu mietintö voi tulla käsitellyksi yhden istuntoviikon aikana. Isoissa asioissa polku onkin hankalampi.

Diakonaattiin (nyk. Diakonivirka) liittyvä uudistus on pyörinyt kirkon päätöksenteon rattaissa jo yli viisikymmentä vuotta. Erilaisia malleja on yksi toisensa jälkeen upotettu, mutta asia pulpahtaa pintaan aina uudelleen, koska asiaa ei ole saatu vietyä päätökseen.
Päätöksenteossa pyritään aina huomioimaan aikaisemmat päätökset ja suhteuttamaan ne nykytilaan. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tämä tarkoittaa vuosituhansien kaarien maalaamista mietintöihin.

Tänään illalla ratkaisuun tuleva seurakuntien rakenneuudistus on varsin mittava mammutti päätettäväksi. Se on ollut erilaisissa välivaiheissa kirkolliskokouksen käsiteltävänä jo vuosikausia.


Rakenneuudistuspakettiin sisältyy lukuisia yksityiskohtia, joista esiintyy salissa vastakkaisia mielipiteitä. Tämän aamuisessa käsittelyssä tällaisista kohdista äänestettiin, jotta saataisiin varsinainen paketti varsinaiseen lopulliseen muotoonsa päätöksentekoon. Joku kannatti diakonin viran säilyttämissä seurakunnan pakollisena virkana, joku kanttorin. Osa halusi, ettei yhtymärovastille tulisi seurakuntien kirkkoherrojen hallinnollista esimieheyttä. Ja niin edelleen.

Käsittelyn ongelma isoissa paketeissa on, että iso ja merkittävä uudistus saattaa kaatua pieneen yksityiskohtaan. Kirkkolain ja järjestyksen läpimeno edellyttää 3/4 äänienemmistöä lopullisessa äänestyksessä. Ongelmana on että yksityiskohdista on vaikea, lähes mahdoton neuvotella, koska siihen ei ole rakenteita. Ryhmittyminen mahdollistaisi ryhmäneuvottelemisen, jolloin voitaisiin sopia esimerkiksi rakennepaketin yksityiskohdista ilman pelkoa siitä että ne kaatavat kokonaisuudistuksen. Toisaalta ryhmäkurin tulo kirkolliskokoukseen olisi synodaaliselle päätöksenteolle vierasta - täällä on tavattu keskustella avoimesti ja antaa dialogin vaikuttaa lopputulokseen. Nytkin on nähty monien vaihtavan mielipidettään rakenneuudistuksen vastustajista sen puolustajiksi.

Kirkolliskokouksen työskentelyyn tarvittaisiin jonkinlainen koeäänestysjärjestelmä, jolla voitaisiin suuntaa-antavasti testauttaa jonkun yksityiskohdan vaikutus lopputulokseen ja nähdä etukäteen, kuka suunnilleen mitäkin mielipidettä edustaa. Ennen isoja päätöksiä voisi järjestää jonkinlaista iltakoulutyyppistä vapaata keskustelua, jossa voisi tehdä myös koeäänestyksiä. Nyt kuljemme kohti illan äänestystä rakenneuudistuksesta jännittäen, kuinka monelle diakonin viran pakollisuus oli niin iso kynnyskysymys että he olisivat valmiita kaatamaan koko tärkeän rakenneuudistuspaketin. Itse ainakin olisin ollut valmis luopumaan muutamista yksityiskohdista, jos olisin tiennyt sen takaavan kokonaisuuden läpimenon.


Voisiko tällaista iltakouluratkaisua pilotoida diakonivirka-uudistuksen päätäntäprosessissa marraskuussa?

Terveisiä rakenneuudistuskeskustelun keskeltä

Maali häämöttää?

Kirkon paikallisrakenteiden uudistus on parhaillaan käsittelyssä. Keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että äänestämme ainakin seuraavista:

• Esityksen raukeaminen (Esittänyt Stig Kankkonen)
• Yhtymärovastin hallinnollisen esimiehen rooli (Esittänyt Aulikki Mäkinen)
• Yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuudesta (nykyisen mallin säilyttämistä esittänyt Tapio Seppälä)
• Diakonin viran säilyttäminen pakollisena (Esittänyt Ed. Ylä-Autio)

Keskustelu on ollut varsin monipolvinen. Muutama hyvä vitsi, lukuisia maalailtuja peikkoja ja yksi tahaton akrobatiatemppukin on mahtunut mukaan.


Painavimpia argumentteja esityksen puolesta ovat seuraavat:

• Rakenteet muuttuvat monella tasolla. Tämä malli antaa eväät kestää tätä muutosta ja antaa edellytykset säilyttää paikallisseurakuntien toiminnan elinvoimaisena. Pienet toiminnalliset yksiköt ovat kirkon tehtävän kannalta toimivimpia.
• Omaan napaan tuijottaminen on liian helppoa. Liian moni pieni seurakunta jää nykymallilla yksin taloudellisten vaikeuksiensa kanssa, kun asia voitaisiin ratkaista yhtymään kuulumisella. Puitelainsäädäntö mahdollistaa monenlaiset ratkaisut eri puolilla koko maassa.
• Seurakuntayhtymämallia tehdään koko kirkon tarpeisiin. Useimmat edustajat tulevat varsin hyvin toimeentulevista seurakunnista, joissa uudistus ei olisi välttämätön.
• Henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö.

Peikoista turhimpia mielestäni ovat:

• Välimatkat - Seurakuntien maantieteelliset etäisyydet eivät tule muuttumaan esityksen läpimenon myötä. Etäisyyksien kanssa ollaan pärjätty tähänkin asti ja tullaan pärjäämään tulevaisuudessakin. Suurten etäisyyksien yhtymissä luultavasti päästään eroon turhista kokouksista. Toki huonolla suunnittelulla ja johtamisella ihmiset saadaan ajamaan turhaan pitkiä välimatkoja. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan liity malliin.
  Ne seurakunnat, jotka nyt ovat yhteistyömalleilla hoitaneet toistensa lomituksia, voivat tulevaisuudessa hoitaa lomitukset paljon joustavammin.
• Ajankohta - moni puheenvuoro on toivonut ettei päätöstä tehdä nyt kun niin moni asia on kesken milloin kirkossa, milloin valtionhallinnon puolella.
  Minusta muutos on hyvä tehdä juuri nyt, kun mikään akuutti kriisi ei siihen pakota. Nykyisten säästöpaineiden alla monissa seurakunnissa hätäisiä leikkausratkaisuja, jotka saavat toiminnan käpertymään sisäänpäin. Säädöksien kolmen ja puolen vuoden siirtymäaika antaisi mahdollisuuden strategisen suunnittelun kautta edetä leppoisasti maaliin.
• Pakko - On selvää, että hyvin toimeentulevat seurakunnat tai seurakuntayhtymät eivät aina suoranaisesti hyödy uudesta seurakuntayhtymämallista. Suurempien tulee kuitenkin kantaa vastuu pienemmistä. Valtakunnallisesti liian moni seurakunta jäisi rannalle ilman uudistusta. Siksi kutsuisin pakkoa mieluummin yhteisvastuullisuuteen velvoittamiseksi.

Jännittävä päivä on vasta puolivälissä, mutta toivon, että pitkään ja huolellisesti valmisteltu rakenneuudistus vihdoin pääsisi maaliin ja tulisi hyväksytyksi.
Jos esitys raukeaisi, suunta olisi vääjäämättä se että yksikköjen koot kasvaisivat, mikä olisi suuri tappio.


Nyt keskustelu jää toviksi tauolle, kun täysistunto keskeytetään valiokuntatyöskentelyä varten.

Kyrien paikka

Kirkolliskokousviikko alkoi käytännössä eilen, virallisesti tänään.

Maanantain aikana sorvasimme yleisvaliokunnassa mietintömme valmiiksi nimikirja-aloitteesta sekä saarnatietopalvelun perustamista koskevasta aloitteesta. 

Nimikirjasta yleisvaliokunta esittää, että seurakunnilta ja yhtymiltä poistetaan velvoite pitää nimikirjaa, mutta siihen myös säilytetään oikeus. Tuomiokapitulien nimikirjakäytäntöön ei esitetä muutoksia.

Saarnatietopalvelua taas esitetään raukeamaan, lähinnä palvelun hallinnoinnista ja sisällön toimittamisesta syntyviin kustannuksiin vedoten.

 

Tätä kirkolliskokousviikkoa on luonnehdittu tämän istuntokauden työläimmäksi. Syy on alla olevassa listassa, jossa pelkästään tämän päivän lähetekeskusteluun tulevat asiat:

• virsikirjan lisävihko
• pappisasessorin kelpoisuus
• vuosikertomus ja tilinpäätös
• KUN:n toimintakertomus
• KiT:n toimintakertomus
• tilintarkastusta koskevien säännösten muuttaminen
• valtionkorvauksen jakaminen
• laki eläketurvan rahoituksesta
• uusi diakonivirka
• vapaaehtoinen liittyminen KIPAan
• uusi avioliittolaki
• Kyrien paikka messussa

 

Huomiselle on luvassa viikon varsinainen pihvi eli - kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, jossa etsitään talousmullistukset kestäviä rakenteita maailman myllerrysten keskelle. Tarkemmin esityksiä ja mietintöjä pääset lueskelemaan täältä. 

 

Yksi edustaja-aloite käsittelee Kyrien paikkaa messussa.  Κύριος sana merkitsee Herraa. Liturgiassa se tarkoittaa Herra armahda -osaa, joka on eräänlainen siunauksen ja varjeluksen pyyntö. Tätä Κύριε, ἐλέησον rukousta varmaan moni edustaja hiljaa mielessään lausuu viikon aikana. Sen verran monipolvisia ja mutkikkaita päätöksiä on työn alla. Lopulta kaikkien kirkolliskokousten päätösten tulisi palautua siihen, että Κύριος olisi kaiken keskellä.


Raportointia Kyrien paikan etsinnästä luvassa myös twitterin puolella.

Kirkon tulevaisuudesta

Tiistai oli varsin mielenkiintoinen päivä. Käsittelimme kirkon tulevaisuusselontekoa ja valiokunnassa paketoimme vieraskielisen työn kysymyksistä mietinnön, joka tänään jaettaneen pöydille. Illalla puimme epävirallisemmissa yhteyksissä seurakuntarakenteita.
Monelta suunnalta tulevat aloitteet ja mietinnöt kaikki puhuvat yhdestä asiasta, kirkon tulevaisuudesta.

Kirkon tulevaisuusselonteon lähtökohta on, että kirkon tulevaisuutta leimaa voimakas muutos. Kulttuurien monimuotoistuminen, maailmantalous ja -politiikka, aatevirtaukset ja viestinnän tapa muuttavat sekä ympäröiviä rakenteita että jäseniämme.
Piispa Jolkkonen hahmotteli esittelypuheenvuorossaan kolme kiteytettyä tulevaisuuskuvaa:
1. Valkoisten vanhusten kirkko, jossa nykyrakenteista pidetään kiinni niin kauan kuin voidaan.
2. Kiistelevä kirkko, jossa on paljon mielipiteiden mukaan jakautuneita, keskenään riiteleviä pieniä seurakuntia.
3. Yhdessä uudistuva kirkko, joka pitää ytimestä kiinni ja pyrkii keskustellen siitä käsin uudistumaan ajan haasteiden keskellä.
No, ei tarvitse olla Einstein päätelläkseen, mikä malli selonteon laatijoilla saattoi olla mieluisimpana skenaariona.

Kirkon tulevaisuuskeskustelua leimaavat usein varsin synkät visiot. Ajatellaan, että kirkosta eroamisista, rakenteellisesta jäykkyydestä, veropohjan kapenemisesta, yhteiskunnallisesta uskontohygieniasta, eläkerahojen riittämättömyydestä ja sisäisistä ristiriidoista seuraa se, että pian keskustellaan siitä, kuka sammuttaa viimeisenä valot.
Tällainen ajattelu on toki herättelevää ja lisää muutoshalukkuutta, mutta varsin usein siitä aiheutuu lamaantumista ja turhaa pessimismiä.
Kirkko ei kaatunut 90-luvun laman aikana, vaikka niin monissa seurakunnissa luultiin. Kirkko ei kaatunut Suomen saatua autonomian 1809. Se ei kaatunut Ruotsin kuninkaan takavarikoitua kirkon omaisuuden ja muutettua opin luterilaiseksi.

En usko kirkon koskaan kaatuvan rakenteellisiin myllerryksiin. Sen ydin on jossain muualla kuin rakenteissa. Uskoa eteenpäin kantaa loppuviimein Pyhä henki, kirkko on Kristuksen ruumis ja toimintaympäristömme suuret raamit Isän Jumalan luomaa.
Kirkko voi kyllä menettää elinvoimaisuuttaan, jos tehdään huonoja ratkaisuja. Tällaisena nyt mainitsen haluttomuuden suunnitella seurakunnan toimintaa ja taloutta ennakoiden, koska se johtaisi vaikeisiin ratkaisuihin. Tällöin usein päädytään vain toimintamäärärahojen leikkaamiseen.
Onko kuitenkin niin, että jos meillä on töissä paljon henkilöitä, joilla ei ole toimintamäärärahoja tehdä mitään, muuttuu työntekijöiden virsi helposti valitusvirreksi siitä, että ei ole rahaa ja eikä voida järjestää mitään? Jos leikkaukset kohdistetaan ajoissa rakenteisiin, mutta säilytetään toimintaa varten resursseja, elinvoimaisuus on aivan toisenlainen.

Tänään pohditaan täysistunnossa kirkon organisaatiojärjestelmän uudistamista ja keskushallinnon supistamista. Mietintö luotaa kirkon muutostarpeita ja vertailee kirkon organisaatiota suhteessa vaikkapa puolustusvoimiin, S-osuuskauppaliikkeeseen, SPR:iin, MLL:oon ja muihin pohjoismaisiin kirkkoihin. Mietintö päätyy esittämään asian selvittämiseksi komiteaa, mikä saattaa hieman herättää hilpeyttä. Komiteat ovat kuitenkin kirkolliskokouksen järeää kalustoa, jolla on viety läpi isompia muutosprojekteja ennenkin. Saas nähdä, miten keskustelu etenee.

Kirkolla on toivoa nyt ja tulevaisuudessa. Toivon kantaminen on kirkon tehtävä. Se näkyy jokaisessa kirkkoon sitoutuneessa ihmisessä, on hän sitten missä roolissa tahansa. Meidän horisonttimme on toivon horisontti.

Twiittaan lisää ajankohtaista täysistunnon edetessä.