Mitä oikeastaan kirkolliskokous päätti avioiliittolakiin liittyen?

Kirkolliskokouksen hyväksymä mietintö uuteen avioliittolakiin liittyvästä aloitteesta on otettu monin tavoin vastan. Kirkolliskokouksessa sitä kiiteltiin, monissa paikoissa pöyristyttiin.
Yritän selventää hieman, mistä tässä päätöksessä on kysymys.


Kirkolliskokous ja kirkon päätöksenteko on sidottu tiettyyn rakenteelliseen etenemistapaan. Kirkolliskokous valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja sen täytyy saada päätökseen kaikki sille jätetyt aloitteet tämän nelivuotiskauden aikana. Aloitteet ja mietinnöt, joita ei ehditä käsitellä, jäävät raukeamaan. Kuluva vuosi on tämän kirkolliskokouskauden viimeinen. Seuraavien vaalien ehdokasasettelu on käynnissä.


Kun pohdimme aloitetta, mietimme, mikä voisi olla viisasta tässä vaiheessa. Mikä pohjustaisi sitä tilannetta, joka vuonna 2017 koittaa uuden lain tullessa voimaan? Mikä ehkäisisi kirkon jakautumista? Kirkolliskokouksen kokoonpano on sellainen, ettei se kykyne tekemään vaadittavaa 3/4 määräenemmistöä asiasta. Se ei myöskään olisi ehtinyt käsitellä mitään avioliittoteologian uudelleen arviointiin liittyvää aloitetta. Siispä aloitteessa esitettiin prosessia, jonka tavoitteena on
1.    arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle;
2.    tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
3.    osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan; sekä
4.    edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.




Nyt hyväksytty mietintö oli kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan prosessin tulos tästä aloitteesta. Yleisvaliokunta ei tee kirkon oppiin liittyviä ratkaisuja tai esityksiä. Sen tehtävä on käsitellä sellaiset aloitteet, jotka eivät kuulu millekään muulle valiokunnalle.
Tästä lähtökohdasta valiokunta päätyi toteamaan, että ei tarvita selvitystä kirkon avioiliittoteologiasta, koska se on useissa asiakirjoissa jo määritelty.



Yritin tähän videolle tiivistää perusajatuksen: Ei siinä ole mitään pelottavaa, että nykytilanne todetaan. Se on surkea vähemmistöihin kuuluville, mutta se on tällainen. Nyt kun on todettu, mikä käsitys on, voi seuraava (toukokuussa alkava) kirkolliskokous ottaa kantaa avioliittoteologian uudelleenarviointiin. Päätä ei voi laittaa asiassa pensaaseen.







Mietinnössä käännetään katseita Skotlannin episkopaalisen kirkon suuntaan.
Toivon yleisesti että ihmiset asettuisivat tukemaan tätä keskustelumallia (lisään myöhemmin tähän linkin puheenvuorooni, jossa esittelin asian kirkolliskokoukselle). Siinä on suurempia mahdollisuuksia kuin arvaammekaan. Emme kykene aitoon ja kohtaavaan keskusteluun, ilman kokemuksellista jakamista, joka tämän mallin mukaisesti tapahtuu turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Tunnepuhe voi sen sijaan saada jotain liikkeelle, lisätä ymmärrystä.

Keskusteluprosessin toivon auttavan siihen, että ne jotka nyt kokevat asian vaikeaksi tai merkityksettömäksi itselleen pääsisivät kerrankin kuuntelemaan asiasta aitoa tunnepuhetta. Ja puhumaan sellaista itse. Sellaisella on omassa elämässäni ollut vaikutusta. Teologinen argumentaatio on yksi osa prosessia, mutta vähintään yhtä merkittävä on tämä keskustelun toinen haara, jossa etsitään syvempää ymmärrystä.


Mietinnön viimeinen ponsi hyväksyttiin muutettuna. Aloitteessa esitettiin historiallisen tutkimuksen tekemistä avioliitto- ja perhekäsityksen historiasta. Piispa Irja Askolan muotoilema uusi ponsi laajensi tutkimusalaa niin, että nyt kirkkohallitusta pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin avioliitto- ja perhekäsityksen yhteiskunnallisia, kulttuurisia, ja kirkollisia muutoksia koskevan tutkimuksen julkaisemiseksi. Pidän tätä laajennusta merkittävänä ajatellen edessä olevaa prosessia.



Sen kritiikin otan vastaan, että mietintö sulkee silmät ympäröivältä todellisuudelta. Niin tekee. Harjoitan metanoiaa, että sen osalta en henkilökohtaisesti enempään pystynyt.
Silti jaksan uskoa, että tämän mietinnön jälkeen lähtökohdat ovat paremmat tulevan kirkolliskokouskauden keskustelulle kirkon avioliittokäsityksestä kuin silloin, jos koko aloite olisi jätetty raukeamaan.

Uskon myös että kirkon kasvatus- ja perheasiat voivat edistää tästä asiasta käytävää keskustelua rakentavampaan suuntaan. Mieluummin yritetään kuin ollaan yrittämättä. Ei pidä luopua toivosta, vaikka turhautumisen määrä onkin huomattava.

Oikeastaan minulla olisi sellainen pyyntö, että kun tämä keskustelumalli aikanaan rantautuu seurakuntiin, niin ottakaa siitä koppi. Heittäytykää siihen rukouksen, akvaariokeskusteluiden ja hyvän ruuan siivittämään prosessiin jossa muutaman päivän ajan luottamuksellisesti ja asiantuntevan perheneuvojan liidaamana puidaan omia tuntoja asiasta.

Viimeinen rutistus

Sain kunnian päivittää kirkon insta-tiliä eilen. Sinne lähti ylläoleva kuva.

Maanantaina kirkolliskokous lämmitteli konetta käytiin valiokunnilla. Emme saaneet viimeisteltyä yleisvaliokunnassa uuden avioliitolain seurauksiin liittyvää aloitetta, mutta pääkohdat on ratkaistu ja mietintö ilmestyy tämän päivän aikana. Iso prosessi alkaa olla sen osalta päätöstä vaille valmis. Valiokunnan sisäisistä asioista ei valitettavasti voi tässä avata, mutta mietintö puhukoon puolestaan.

Tiistaiaamu käynnistyi avajaismessulla Turun tuomiokirkossa. Tampereen hiippakunta siivitti meitä anteeksiannon ja yhteyden etsimisen teemoihin. Koskettavia teemoja kirkossa, jossa on vuosisatoja polvistuttu yhteisen ehtoollispöydän äärelle, mitä erilaisimpien historiallisten tilanteiden ja ristiriitojen keskellä.

Tällä viikolla käsitellään isoja asioita, jotka on pakko saada pakettiin juuri tällä viikolla tai ne raukeavat kirkolliskokouskauden päättyessä. Virsikirjan lisävihko saanee paljon tilaa, samoin diakoniviran uudistaminen, avioliittolakiin liittyvä aloite sekä tietenkin toiminta- ja taloussuunnitelma. Jännittävää on, millaisen vastaanoton pika-aloitteet seurakuntien rakenneuudistuksesta saavat lähetekeskustelussa. Paljon muutakin on pöydällä. Asialistaan, mietintöihin ja puheenvuoroihin voit tutustua täällä.

Päivittelen tuttuun tapaan myös twitteriä kun ehdin.

Uuden avioliittolain merkityksestä kirkolle

Helsingin Sanomissakin uutisoitu uuteen avioliittolakiin liittyvä valmistelualoite lähetettiin tänään kirkolliskokouksen täysistunnosta yleisvaliokuntaan. Aloitteen tarkoitus ei ole ratkaista kirkon kantaa, vaan antaa välineitä rakentavaan keskusteluun.

Tässä keskeisimmät syyt, miksi jätimme aloitteen:

1. Uusi avioliittolaki tulee voimaan näillä näkymin vuonna 2017. Noin 22 kuukauden kuluttua. Kirkon täytyy ratkaista,
• jatkaako se nykykäytännön mukaisesti ja vihkii ainoastaan eri sukupuolta olevia ihmisiä ja aiemman päätöksen mukaan rukoilee samaa sukupuolta olevien parien "kanssa ja puolesta"
• vihkiikö se avioliittoon sekä samaa että eri sukupuolta olevia ihmisiä
• luopuuko se vihkioikeudestaan ja ainoastaan siunaa avioliittonsa solmineita ja jos, niin vainko eri sukupuolta olevia vai myös samaa sukupuolta olevia.
• etsiäkö vielä jotain uutta mallia (ideoita otetaan vastaan...)
2. Aiemmasta kokemuksesta ja muiden kirkkokuntien vastaavista keskusteluista tiedämme, että seksuaalisuuteen ja ihmiskuvaan liittyvät keskustelut ovat olleet surullisen repiviä sekä yksilö- että yhteisötasolla. Tätä voidaan koettaa ehkäistä hakemalla rakentavan keskustelun malleja ja fasilitoimalla niitä myös paikallisesti.
3. Aiemmin asiasta on tehty varsin kattavia selvityksiä (mm. Piispainkokouksen selvitys "Parisuhdelain seuraukset kirkossa"). Toistaiseksi kartoittamatonta maastoa on luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen historiallinen kehitys. Myös tämä puoli ansaitsisi tulla näkyviin.

Suosittelen perehtymään tähän Niko Huttusen, kirjoitukseen "Jo riittää homokeskustelu: Mitä kirkon tilanne kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta?"

Kirjoitus päättyy sanoihin:

Kirkko on ilmapuntari. Jos avioliittokysymyksessä ei ole halua kompromissiin, eri ryhmien eriytyminen tapahtuu kirkon jakautumisen kautta. Se olisi huolestuttava kuva yhteiskuntammetilasta.


Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.


Kuulun yleisvaliokuntaan, jonka tehtäväksi annettiin laatia marraskuun kirkolliskokoukseen mietintö aloitteesta. Työtä riittää.
Asia ei ole helppo. Siksi pyydän teitä arvoisia blogin lukijoita liittymään esirukoukseen, jossa pyydämme kirkollemme ja keskusteluun osallistuville ihmisille viisautta tässä asiassa.

Kirkolliskokouksen päätöksenteon hitaudesta ja ennakoitavuudesta

Kun kirkolliskokous päättää jostain, on päätös aina melkoisen myllytyksen tulos. Lyhimmillään päätös etenee aloitteesta/esityksestä mietinnöksi päivässä. Yksinkertaisissa asioissa aloite ja siitä laadittu mietintö voi tulla käsitellyksi yhden istuntoviikon aikana. Isoissa asioissa polku onkin hankalampi.

Diakonaattiin (nyk. Diakonivirka) liittyvä uudistus on pyörinyt kirkon päätöksenteon rattaissa jo yli viisikymmentä vuotta. Erilaisia malleja on yksi toisensa jälkeen upotettu, mutta asia pulpahtaa pintaan aina uudelleen, koska asiaa ei ole saatu vietyä päätökseen.
Päätöksenteossa pyritään aina huomioimaan aikaisemmat päätökset ja suhteuttamaan ne nykytilaan. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tämä tarkoittaa vuosituhansien kaarien maalaamista mietintöihin.

Tänään illalla ratkaisuun tuleva seurakuntien rakenneuudistus on varsin mittava mammutti päätettäväksi. Se on ollut erilaisissa välivaiheissa kirkolliskokouksen käsiteltävänä jo vuosikausia.


Rakenneuudistuspakettiin sisältyy lukuisia yksityiskohtia, joista esiintyy salissa vastakkaisia mielipiteitä. Tämän aamuisessa käsittelyssä tällaisista kohdista äänestettiin, jotta saataisiin varsinainen paketti varsinaiseen lopulliseen muotoonsa päätöksentekoon. Joku kannatti diakonin viran säilyttämissä seurakunnan pakollisena virkana, joku kanttorin. Osa halusi, ettei yhtymärovastille tulisi seurakuntien kirkkoherrojen hallinnollista esimieheyttä. Ja niin edelleen.

Käsittelyn ongelma isoissa paketeissa on, että iso ja merkittävä uudistus saattaa kaatua pieneen yksityiskohtaan. Kirkkolain ja järjestyksen läpimeno edellyttää 3/4 äänienemmistöä lopullisessa äänestyksessä. Ongelmana on että yksityiskohdista on vaikea, lähes mahdoton neuvotella, koska siihen ei ole rakenteita. Ryhmittyminen mahdollistaisi ryhmäneuvottelemisen, jolloin voitaisiin sopia esimerkiksi rakennepaketin yksityiskohdista ilman pelkoa siitä että ne kaatavat kokonaisuudistuksen. Toisaalta ryhmäkurin tulo kirkolliskokoukseen olisi synodaaliselle päätöksenteolle vierasta - täällä on tavattu keskustella avoimesti ja antaa dialogin vaikuttaa lopputulokseen. Nytkin on nähty monien vaihtavan mielipidettään rakenneuudistuksen vastustajista sen puolustajiksi.

Kirkolliskokouksen työskentelyyn tarvittaisiin jonkinlainen koeäänestysjärjestelmä, jolla voitaisiin suuntaa-antavasti testauttaa jonkun yksityiskohdan vaikutus lopputulokseen ja nähdä etukäteen, kuka suunnilleen mitäkin mielipidettä edustaa. Ennen isoja päätöksiä voisi järjestää jonkinlaista iltakoulutyyppistä vapaata keskustelua, jossa voisi tehdä myös koeäänestyksiä. Nyt kuljemme kohti illan äänestystä rakenneuudistuksesta jännittäen, kuinka monelle diakonin viran pakollisuus oli niin iso kynnyskysymys että he olisivat valmiita kaatamaan koko tärkeän rakenneuudistuspaketin. Itse ainakin olisin ollut valmis luopumaan muutamista yksityiskohdista, jos olisin tiennyt sen takaavan kokonaisuuden läpimenon.


Voisiko tällaista iltakouluratkaisua pilotoida diakonivirka-uudistuksen päätäntäprosessissa marraskuussa?

Terveisiä rakenneuudistuskeskustelun keskeltä

Maali häämöttää?

Kirkon paikallisrakenteiden uudistus on parhaillaan käsittelyssä. Keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että äänestämme ainakin seuraavista:

• Esityksen raukeaminen (Esittänyt Stig Kankkonen)
• Yhtymärovastin hallinnollisen esimiehen rooli (Esittänyt Aulikki Mäkinen)
• Yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuudesta (nykyisen mallin säilyttämistä esittänyt Tapio Seppälä)
• Diakonin viran säilyttäminen pakollisena (Esittänyt Ed. Ylä-Autio)

Keskustelu on ollut varsin monipolvinen. Muutama hyvä vitsi, lukuisia maalailtuja peikkoja ja yksi tahaton akrobatiatemppukin on mahtunut mukaan.


Painavimpia argumentteja esityksen puolesta ovat seuraavat:

• Rakenteet muuttuvat monella tasolla. Tämä malli antaa eväät kestää tätä muutosta ja antaa edellytykset säilyttää paikallisseurakuntien toiminnan elinvoimaisena. Pienet toiminnalliset yksiköt ovat kirkon tehtävän kannalta toimivimpia.
• Omaan napaan tuijottaminen on liian helppoa. Liian moni pieni seurakunta jää nykymallilla yksin taloudellisten vaikeuksiensa kanssa, kun asia voitaisiin ratkaista yhtymään kuulumisella. Puitelainsäädäntö mahdollistaa monenlaiset ratkaisut eri puolilla koko maassa.
• Seurakuntayhtymämallia tehdään koko kirkon tarpeisiin. Useimmat edustajat tulevat varsin hyvin toimeentulevista seurakunnista, joissa uudistus ei olisi välttämätön.
• Henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö.

Peikoista turhimpia mielestäni ovat:

• Välimatkat - Seurakuntien maantieteelliset etäisyydet eivät tule muuttumaan esityksen läpimenon myötä. Etäisyyksien kanssa ollaan pärjätty tähänkin asti ja tullaan pärjäämään tulevaisuudessakin. Suurten etäisyyksien yhtymissä luultavasti päästään eroon turhista kokouksista. Toki huonolla suunnittelulla ja johtamisella ihmiset saadaan ajamaan turhaan pitkiä välimatkoja. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan liity malliin.
  Ne seurakunnat, jotka nyt ovat yhteistyömalleilla hoitaneet toistensa lomituksia, voivat tulevaisuudessa hoitaa lomitukset paljon joustavammin.
• Ajankohta - moni puheenvuoro on toivonut ettei päätöstä tehdä nyt kun niin moni asia on kesken milloin kirkossa, milloin valtionhallinnon puolella.
  Minusta muutos on hyvä tehdä juuri nyt, kun mikään akuutti kriisi ei siihen pakota. Nykyisten säästöpaineiden alla monissa seurakunnissa hätäisiä leikkausratkaisuja, jotka saavat toiminnan käpertymään sisäänpäin. Säädöksien kolmen ja puolen vuoden siirtymäaika antaisi mahdollisuuden strategisen suunnittelun kautta edetä leppoisasti maaliin.
• Pakko - On selvää, että hyvin toimeentulevat seurakunnat tai seurakuntayhtymät eivät aina suoranaisesti hyödy uudesta seurakuntayhtymämallista. Suurempien tulee kuitenkin kantaa vastuu pienemmistä. Valtakunnallisesti liian moni seurakunta jäisi rannalle ilman uudistusta. Siksi kutsuisin pakkoa mieluummin yhteisvastuullisuuteen velvoittamiseksi.

Jännittävä päivä on vasta puolivälissä, mutta toivon, että pitkään ja huolellisesti valmisteltu rakenneuudistus vihdoin pääsisi maaliin ja tulisi hyväksytyksi.
Jos esitys raukeaisi, suunta olisi vääjäämättä se että yksikköjen koot kasvaisivat, mikä olisi suuri tappio.


Nyt keskustelu jää toviksi tauolle, kun täysistunto keskeytetään valiokuntatyöskentelyä varten.

Kyrien paikka

Kirkolliskokousviikko alkoi käytännössä eilen, virallisesti tänään.

Maanantain aikana sorvasimme yleisvaliokunnassa mietintömme valmiiksi nimikirja-aloitteesta sekä saarnatietopalvelun perustamista koskevasta aloitteesta. 

Nimikirjasta yleisvaliokunta esittää, että seurakunnilta ja yhtymiltä poistetaan velvoite pitää nimikirjaa, mutta siihen myös säilytetään oikeus. Tuomiokapitulien nimikirjakäytäntöön ei esitetä muutoksia.

Saarnatietopalvelua taas esitetään raukeamaan, lähinnä palvelun hallinnoinnista ja sisällön toimittamisesta syntyviin kustannuksiin vedoten.

 

Tätä kirkolliskokousviikkoa on luonnehdittu tämän istuntokauden työläimmäksi. Syy on alla olevassa listassa, jossa pelkästään tämän päivän lähetekeskusteluun tulevat asiat:

• virsikirjan lisävihko
• pappisasessorin kelpoisuus
• vuosikertomus ja tilinpäätös
• KUN:n toimintakertomus
• KiT:n toimintakertomus
• tilintarkastusta koskevien säännösten muuttaminen
• valtionkorvauksen jakaminen
• laki eläketurvan rahoituksesta
• uusi diakonivirka
• vapaaehtoinen liittyminen KIPAan
• uusi avioliittolaki
• Kyrien paikka messussa

 

Huomiselle on luvassa viikon varsinainen pihvi eli - kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, jossa etsitään talousmullistukset kestäviä rakenteita maailman myllerrysten keskelle. Tarkemmin esityksiä ja mietintöjä pääset lueskelemaan täältä. 

 

Yksi edustaja-aloite käsittelee Kyrien paikkaa messussa.  Κύριος sana merkitsee Herraa. Liturgiassa se tarkoittaa Herra armahda -osaa, joka on eräänlainen siunauksen ja varjeluksen pyyntö. Tätä Κύριε, ἐλέησον rukousta varmaan moni edustaja hiljaa mielessään lausuu viikon aikana. Sen verran monipolvisia ja mutkikkaita päätöksiä on työn alla. Lopulta kaikkien kirkolliskokousten päätösten tulisi palautua siihen, että Κύριος olisi kaiken keskellä.


Raportointia Kyrien paikan etsinnästä luvassa myös twitterin puolella.

Kirkon tulevaisuudesta

Tiistai oli varsin mielenkiintoinen päivä. Käsittelimme kirkon tulevaisuusselontekoa ja valiokunnassa paketoimme vieraskielisen työn kysymyksistä mietinnön, joka tänään jaettaneen pöydille. Illalla puimme epävirallisemmissa yhteyksissä seurakuntarakenteita.
Monelta suunnalta tulevat aloitteet ja mietinnöt kaikki puhuvat yhdestä asiasta, kirkon tulevaisuudesta.

Kirkon tulevaisuusselonteon lähtökohta on, että kirkon tulevaisuutta leimaa voimakas muutos. Kulttuurien monimuotoistuminen, maailmantalous ja -politiikka, aatevirtaukset ja viestinnän tapa muuttavat sekä ympäröiviä rakenteita että jäseniämme.
Piispa Jolkkonen hahmotteli esittelypuheenvuorossaan kolme kiteytettyä tulevaisuuskuvaa:
1. Valkoisten vanhusten kirkko, jossa nykyrakenteista pidetään kiinni niin kauan kuin voidaan.
2. Kiistelevä kirkko, jossa on paljon mielipiteiden mukaan jakautuneita, keskenään riiteleviä pieniä seurakuntia.
3. Yhdessä uudistuva kirkko, joka pitää ytimestä kiinni ja pyrkii keskustellen siitä käsin uudistumaan ajan haasteiden keskellä.
No, ei tarvitse olla Einstein päätelläkseen, mikä malli selonteon laatijoilla saattoi olla mieluisimpana skenaariona.

Kirkon tulevaisuuskeskustelua leimaavat usein varsin synkät visiot. Ajatellaan, että kirkosta eroamisista, rakenteellisesta jäykkyydestä, veropohjan kapenemisesta, yhteiskunnallisesta uskontohygieniasta, eläkerahojen riittämättömyydestä ja sisäisistä ristiriidoista seuraa se, että pian keskustellaan siitä, kuka sammuttaa viimeisenä valot.
Tällainen ajattelu on toki herättelevää ja lisää muutoshalukkuutta, mutta varsin usein siitä aiheutuu lamaantumista ja turhaa pessimismiä.
Kirkko ei kaatunut 90-luvun laman aikana, vaikka niin monissa seurakunnissa luultiin. Kirkko ei kaatunut Suomen saatua autonomian 1809. Se ei kaatunut Ruotsin kuninkaan takavarikoitua kirkon omaisuuden ja muutettua opin luterilaiseksi.

En usko kirkon koskaan kaatuvan rakenteellisiin myllerryksiin. Sen ydin on jossain muualla kuin rakenteissa. Uskoa eteenpäin kantaa loppuviimein Pyhä henki, kirkko on Kristuksen ruumis ja toimintaympäristömme suuret raamit Isän Jumalan luomaa.
Kirkko voi kyllä menettää elinvoimaisuuttaan, jos tehdään huonoja ratkaisuja. Tällaisena nyt mainitsen haluttomuuden suunnitella seurakunnan toimintaa ja taloutta ennakoiden, koska se johtaisi vaikeisiin ratkaisuihin. Tällöin usein päädytään vain toimintamäärärahojen leikkaamiseen.
Onko kuitenkin niin, että jos meillä on töissä paljon henkilöitä, joilla ei ole toimintamäärärahoja tehdä mitään, muuttuu työntekijöiden virsi helposti valitusvirreksi siitä, että ei ole rahaa ja eikä voida järjestää mitään? Jos leikkaukset kohdistetaan ajoissa rakenteisiin, mutta säilytetään toimintaa varten resursseja, elinvoimaisuus on aivan toisenlainen.

Tänään pohditaan täysistunnossa kirkon organisaatiojärjestelmän uudistamista ja keskushallinnon supistamista. Mietintö luotaa kirkon muutostarpeita ja vertailee kirkon organisaatiota suhteessa vaikkapa puolustusvoimiin, S-osuuskauppaliikkeeseen, SPR:iin, MLL:oon ja muihin pohjoismaisiin kirkkoihin. Mietintö päätyy esittämään asian selvittämiseksi komiteaa, mikä saattaa hieman herättää hilpeyttä. Komiteat ovat kuitenkin kirkolliskokouksen järeää kalustoa, jolla on viety läpi isompia muutosprojekteja ennenkin. Saas nähdä, miten keskustelu etenee.

Kirkolla on toivoa nyt ja tulevaisuudessa. Toivon kantaminen on kirkon tehtävä. Se näkyy jokaisessa kirkkoon sitoutuneessa ihmisessä, on hän sitten missä roolissa tahansa. Meidän horisonttimme on toivon horisontti.

Twiittaan lisää ajankohtaista täysistunnon edetessä.

Harmaa ja sumuinen kirkolliskokousviikko?

Kirkolliskokouksen syysistuntoviikko käynnistyi minun osaltani kevyellä aamulenkillä Ruoholahden metroasemalle n. 20 kg kantamusten kanssa.

6.30 bussi Turkuun takasi lempeät aamunokoset ja Oulun hiippakunnan kattama messu Maarian kirkossa ravisteli lopullisesti hereille.

 

Arkkipiispan avauspuhe oli jälleen kerran timangia. Erinomaista nyky-yhteiskunnan analyysia ja kirkon tehtävän suhteuttamista siihen. Kirkon arvojen mukaista, oikeutettua kritiikkiä kaiken läpäisevään tehokkuusajatteluun. Arkkipiispan puheen löydät täältä.

 

Tällä viikolla on paljon hallinnollisten yksityiskohtien viilailua ja valiokuntatyöskentelyä. Isoimpia yksittäisiä asioita on perinteiseen tapaan talousarvio. Kattavan listan käsiteltävistä asioista löydät täältä. Jossain taustalla kolkuttelee myös seurakuntarakenneuudistus, joka ei varsinaisesti ole tällä viikolla käsittelyssä, mutta josta on tullut jo kiinnostavia pelinavauksia sähköpostitse. Lukaisepa tästä.

 

Parhaillaan aloittelemme käsitellä Kirkon keskusrahaston talousarviota 2015 sekä toiminta- ja taloussuunitelmaa vuosille 2015-2017.

Jätimme muutaman edustajatoverin kanssa kesällä talousarvioehdotuksen (sivu 126), joka oli saanut valmistelussa suopean vastaanoton tulevalle vuodelle. Seuraavien vuosien osalta määrärahoja ei kuitenkaan oltu esitetty, mistä aion täällä käyttää tämän viikon ensimäisen puheenvuoroni.

 

Aamubussille reippaillessani pohdin, vastaako ympäröivä sumuinen ja harmaa aamu myös kokouksen asialistan tunnelmia. Kummasti kuitenkin täällä ollessa ja ihmisiä tavatessa huomaa, miten paljon innostavia ideoita ja kehitettävää tällekin viikolle on luvassa. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle!

 

Twiittailen kokouksen kulusta twitterissä mahdollisuuksien mukaan. Twitteri-juttuihini suora linkki tässä.

Viikon saalis

Kirkolliskokousviikko saatiin tänään päätökseen. Tässä junamatkalta kirjattuja huomioita viikosta:

Big Fish

• Lapsivaikutusten arviointi kirjattiin kirkkojärjestykseen. Se tarkoittaa, että kirkollisissaviranomaisissa tehdyt päätökset täytyy arvioida myös lasten (alle 18v) näkökulmasta. Pieni vaiva, iso näkökulmaero, lapsen ja kirkon parhaaksi.
   
• Kirkon keskushallinnon uudistaminen (lue keventäminen) saatiinponnistettua maaliin. Kenttäpiispan roolista käytiin pitkään keskustelua, mutta lopulta äänestyksessä voitti lakivaliokunnan kanta, jonka mukaan kenttäpiispalla on piispainkokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Tämä tuntuu historiallisesta ja teologisesta näkökulmasta perustellulta.
   
• Kohtaamisen kirkko - toiminnan suunta vuoteen 2020 -strategia (jota ei saa kutsua strategiaksi) esiteltiin. Siitä käyty keskustelu osoitti strategiatyöskentelyn onnistuneen. Suunnat saivat laajapohjaista kannatusta yli herätysliikkeet ja hiippakuntarajojen. Itse käytin lyhyen puheenvuoron, jossa pyysin kirkkohallitusta huolehtimaan ettei ennen strategian käynnistymistäpäästetä Hengellinen elämä verkossa -hankkeen aikana kerrytettyä osaamispääomaa karkaamaan ja hyviä palveluja repsahtamaan. Niille täytyy osoittaa riittävät resurssit myös ensi vuodelle. Tästä ehkä vielä kehkeytyy talousarvioehdotus.
   

Nice Catches

• Nettiäänestämiselle laadittiin askelmerkkejä. Kun pari vuotta sitten kyselin nettiäänestämisen perään kirkkohallituksen kyselytunnilla, vastaus oli ettei tule toteutumaan ennen paruusiaa. Yleisvaliokunnan hyväksytyn mietinnön jälkeen vastaus on: valtio auraa ladut, kirkko voitelee sukset jo nyt ja tarjoilee yhteisen matkan aikana pullakahveet.
  Tämän mietinnön työstäminen sai minut tuntemaan olemiseni yleisvaliokunnassa merkitykselliseksi.
   

• Kirkkohallituksen ilmoitus nuorten kirkolliskokouksen valmistelematta jättämisestä kirkolliskokouksen toimeksiannosta huolimatta sai aikaan kipakkaa palautetta. Terveiset menivät painokkain sanankääntein perille.
  
  
• Avioliittokaavan lisäykset kuulostivat minulle aluksi hieman vierailta, mutta tarkemmin perehdyttyäni siirryin kannattamaan aloitetta. Minusta taustalla näkyy laajempi jännite siitä, mikä on käsikirjan, arkielämän ja erilaisten ei-normatiivisten materiaalien välinen suhde. Tästä käyttämäni puheenvuoro täällä.
   

Muuta haaviin tarttunutta

• Huomaan että Twitter on osaltaan vähentänyt blogien ilmestymistiheyttä. Se tuntuu olevan mielekäs tapa kertoa ja reagoida salin tapahtumiin lähes reaaliajassa. Mitä sinä tätä lukeva tuumaat?
   
• Keskiviikosta perjantaihin mukana olivat omat vanhempani ja 2 & 4 -vuotiaat lapset. Melkoista viipotusta, mutta viikko meni hienosti. Kiitos hyvästä hoidosta ja opistolle hyvistä puitteista!
   
• Seurakuntien rakenneuudistus ei vielä tullut valmiiksi. Lakivaliokunnan mietintö on odotettavissa vasta ensi toukokuussa, jolloin päätöksen myös voisi olettaa syntyvän. Sitä ennen piispainkokous, laintarkastustoimikunta ja hallintovaliokunta tuottavat vielä omat lausuntonsa. Tulevia keskusteluja varten tein tällaisen työkalun:

Palvella alttiisti vai noudattaa järjestystä?

Puheenvuoro lähetekeskustelussa Vaihtoehtojen lisääminen avioliittoon vihkimisen kaavaan tilanteissa, joissa toisella tai molemmilla vihittävistä on lapsia (2014-00264)

 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit,
"Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita - näin olen pappisvihkimyksessä taannoin luvannut."
Siksi toivoisin peruste- ja käsikirjavaliokuntien kiinnittävän huomiota erääseen tämän aloitteen taustalla paistavaan jännitteeseen, joka silmienne ohi on vilahtanut ainakin toimintakertomuksen sivulla 12.
Siellä nimittäin kärkihankkeena olleen Tiellä - På väg Jumalanpalveluselämän kehittämishankkeen johtopäätöksissä nostetaan esiin jumalanpalveluselämän jatkuvan kehittämisen ja käsikirjauudistusten suhde.

Kirkkokäsikirjat ovat kirkolliskokouksen hyväksymiä normatiivisia asiakirjoja, joita meidän pappien odotetaan työssämme noudattavan.

Arkityössä tuo pappislupauksen sisäinen jännite sanankuulijoiden alttiisti palvelemisen ja kirkon järjestykseen sitoutumisen välillä näkyy monin tavoin. Vaikkapa siinä, kun kastetta edeltävässä toimituskeskustelussa käy ilmi että lapsen toinen vanhempi ei kuulu kirkkoon, mutta on suostunut kasteeseen ja haluaisi lausua esirukouksen ohessa runon. Palvellako alttiisti vai noudattaako järjestystä?

Entä saanko kasteveden valelun jälkeen kutsua isosiskon kuivaamaan kastetun vauvan pään, kun asiasta ei ole mainintaa käsikirjassa.

Uskon että useimmilla tässä salissa olijoilla on kokemusta siitä, että aina ei ole menty juuri niin kuin käsikirjassa seisoo. Osa teistä on saattanut kesken kasteen osallistua seremonialliseen kasteveden noutamiseen, kun kastevesi onkin puuttunut maljasta. Näitä erityistilanteita puidaan paljon pastorien Facebook-ryhmässä.

Kirkkoamme on siunattu monenlaisilla luovilla ihmisillä, jotka ovat tuottaneet erilaisia materiaaleja ja vinkkejä jumalanpalvelustemme, joita myös toimitukset ovat. Käytännön työssä on kuitenkin niin, että moni pastori kokee epävarmuutta siitä, kuinka paljon toimituksen kaavaa voi soveltaa. Näen, että tämä aloite kumpuaa juuri tästä ristiriidasta.

Toivoisin, että perustevaliokunta lausunnossaan ja käsikirjavaliokunta mietinnössään ottaisi tähän jännitteeseen kantaa. Jos kanta on, että soveltaa sopii, niin julkaistakoon tämä ja monet muut hienot ehdotukset lisämateriaalina. Jos taas kanta on, että älkää soveltako, silloin kannatan tätä aloitetta riemulla ja olisin valmis tuomaan aloitteen muodossa ensi keväänä tukun muitakin lisäysehdotuksia käsikirjaamme. Uusien vaihtoehtojen lisääminen toimitusten kaavoihin ei tarkoita sitä, että niitä olisi pakko käyttää. Suurin toiveeni on, että meillä kirkollisia toimituksia tekevillä olisi enemmän mahdollisuuksia soveltamiseen kuin mihin käsikirja nykyisellään antaa tilaa.

Hyvät ystävät, elämä on paljon ihmeellisempää kuin kirkkokäsikirjamme. Siksi toivon että arvoisat valiokunnat huomioisivat tämän edellämainitun jännitteen.


---
jälkikirjoitus: Vaihdoin käytävällä muutaman sanan perustevaliokunnan sihteerin kanssa. Hän kertoi pohtineensa samaa asiaa tässä Selebrantti -lehden artikkelissa.
Taannoinen "kanssa ja puolesta"-rukoushetkikeskustelu paalutti aika jyrkästi soveltamisen rajoja. Olisiko jo avaamisen paikka?

Nettiäänestämistä, somea ja vieraskielistä työtä

Valiokunnassamme käsittelyssä ollut nettiäänestämiseen liittynyt aloite saatiin vihdoin väännettyä mietinnöksi asti.
Melkoisen prosessin jälkeen päästiin vaikeista lähtöasetelmista lopputulemaan, jota pidän erittäin hyvänä - niin lattealta kuin se ehkä tässä seuraavana kuulostaa: kirkollisissa vaaleissa voidaan seurata valtion tietä, jos ja kun valtio uudistaa vaaleihin liittyviä periaatteitaan ja rakentaa verkkoäänestysjärjestelmän. Lisäksi valiokunnan mietinnössä annetaan ruutia kirkkohallitukselle olla mukana valtion järjestelmän kehittämisessä sekä varmistaa omien järjestelmien yhteensopivuus tulevien valtion ratkaisuiden kanssa.

Kirkon sosiaalisen median palveluihin liittyvät avoimet kysymykset nostan esille iltapäivällä kirkkohallituksen kyselytunnilla. Hengellinen elämä verkossa -hankkeen aikana on hankittu paljon sosiaalisen median osaamista ja moni kirkon sosiaalisen median hankkeista on saanut arvontunnustusta kirkon ulkopuolelta. Kun HEV-hankkeen siirtymäkausi päättyy tämän vuoden lopussa, on palvelut tarkoitettu siirrettäväksi kirkkohallituksen eri osastoille. Tämän kevään tilanne ei ole ollut kovin lupaavan näköinen sen suhteen. Osaamispääomaa omaavien työntekijöiden työsuhteet päättyvät vuoden vaihteeseen ja palveluiden kehittämis- ja ylläpitovastuita tai resursseja ei ole ilmoitettu. Nyt niiden perään kyselin ja toivottavasti tilanne selkeytyy.

Nyt valiokunnassamme käydään vieraskielisen työn järjestämiseen liittyvän aloitteen kimppuun. Se onkin mielenkiintoinen aihe, siitä lisää siis myöhemmin - nyt valiokuntaan!

Minun hallintoni on kevyt

Kirkolliskokouspapereita lukiessa olen huvittanut ja sparrannut itseäni korvaamalla mielessäni sanan kirkko sanalla Kristus. Silloin aika moni asia näyttäytyy eri valossa, kirkon mission näkökulmasta.
Kello lähenee puoli yhdeksää ja lähetekeskustelu seurakuntarakenteiden uudistamisesta on saatu käyntiin.

Ala-asteella aikanaan pidin pientä puutyöverstasta pulpetin kannen alla silloin kun sain istua takarivissä. Pieni näpertely auttoi työstämään asiaa. Olen huomannut saman tämän päivän aikana täällä kirkolliskokouksen takapenkissä. Nyt verstas vain on digitaalinen.

Päivän valopilkku oli lapsiasiainvaikutusten lähetekeskustelu. Vaikuttaisi siltä, että asia etenee suotuisassa tuulessa kohti uutta kirkkojärjestyksen säädöstä.

Taas mennään!

Melkoisen säätämisen ja useiden ihanien ihmisten avulla olen taas palannut Turkua kiertävälle radalle. Kolmen alle kouluikäisen lapsen hoitojärjestelyt olivat haastava paletti. No, eipä kirkolliskokouksen agendakaan kovin simppeli ole:

Seurakuntarakenteiden uudistuksessa myllätään jokaisen seurakunnan ja seurakuntayhtymän arkea ja toimintaedellytyksiä. Keskushallinnon uudistuksessa karsitaan päällekkäisyydet ja sujuvoitetaan työnjakoja ja prosesseja. Yhteisöverojärjestelmä sorvataan lakisääteiseksi valtionavustukseksi. Käsitellään kirkon Kohtaamisen kirkko -suuntapaperi (ent. strategia) vuosille 2016-2020. Keskustellaan taloudesta, toimintakertomuksesta, henkilöseurakunnista, keskushallinnon uudistamisesta, nettiäänestämisestä seurakuntavaaleissa, lapsivaikutusten huomioimisesta päätöksenteossa, palvelukeskusten toimipisteverkostosta, vieraskielisen työn järjestelyistä, avioliittoon vihkimisen kaavasta, nuorten osallisuudesta, varaedustajien kutsuminen periaatteesta ja HUH monesta muusta asiasta. 

Pitikös nämä kaikki paketoida tällä viikolla? Suurimmat kyllä. Siksi kokous on varautunut olemaan Turussa lauantaihin asti koolla.

Jos joku edellämainituista on sinulla erityisen kiinnostuksen kohteena, hihkaise kommentissa niin avaan asian tämän hetkistä tolaa ja suuntaa lisää.

Nyt istuskelen linja-autossa (bussilippu 10e!) kohti Turkua ja viikon avajaismessua ja Ruotsin arkkipiispan tervehdystä. Seuraava päivitys tuleekin sitten sieltä oikeasta kirkolliskokouksen takapenkistä.