Mitä oikeastaan kirkolliskokous päätti avioiliittolakiin liittyen?

Kirkolliskokouksen hyväksymä mietintö uuteen avioliittolakiin liittyvästä aloitteesta on otettu monin tavoin vastan. Kirkolliskokouksessa sitä kiiteltiin, monissa paikoissa pöyristyttiin.
Yritän selventää hieman, mistä tässä päätöksessä on kysymys.


Kirkolliskokous ja kirkon päätöksenteko on sidottu tiettyyn rakenteelliseen etenemistapaan. Kirkolliskokous valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja sen täytyy saada päätökseen kaikki sille jätetyt aloitteet tämän nelivuotiskauden aikana. Aloitteet ja mietinnöt, joita ei ehditä käsitellä, jäävät raukeamaan. Kuluva vuosi on tämän kirkolliskokouskauden viimeinen. Seuraavien vaalien ehdokasasettelu on käynnissä.


Kun pohdimme aloitetta, mietimme, mikä voisi olla viisasta tässä vaiheessa. Mikä pohjustaisi sitä tilannetta, joka vuonna 2017 koittaa uuden lain tullessa voimaan? Mikä ehkäisisi kirkon jakautumista? Kirkolliskokouksen kokoonpano on sellainen, ettei se kykyne tekemään vaadittavaa 3/4 määräenemmistöä asiasta. Se ei myöskään olisi ehtinyt käsitellä mitään avioliittoteologian uudelleen arviointiin liittyvää aloitetta. Siispä aloitteessa esitettiin prosessia, jonka tavoitteena on
1.    arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle;
2.    tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
3.    osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan; sekä
4.    edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.




Nyt hyväksytty mietintö oli kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan prosessin tulos tästä aloitteesta. Yleisvaliokunta ei tee kirkon oppiin liittyviä ratkaisuja tai esityksiä. Sen tehtävä on käsitellä sellaiset aloitteet, jotka eivät kuulu millekään muulle valiokunnalle.
Tästä lähtökohdasta valiokunta päätyi toteamaan, että ei tarvita selvitystä kirkon avioiliittoteologiasta, koska se on useissa asiakirjoissa jo määritelty.



Yritin tähän videolle tiivistää perusajatuksen: Ei siinä ole mitään pelottavaa, että nykytilanne todetaan. Se on surkea vähemmistöihin kuuluville, mutta se on tällainen. Nyt kun on todettu, mikä käsitys on, voi seuraava (toukokuussa alkava) kirkolliskokous ottaa kantaa avioliittoteologian uudelleenarviointiin. Päätä ei voi laittaa asiassa pensaaseen.







Mietinnössä käännetään katseita Skotlannin episkopaalisen kirkon suuntaan.
Toivon yleisesti että ihmiset asettuisivat tukemaan tätä keskustelumallia (lisään myöhemmin tähän linkin puheenvuorooni, jossa esittelin asian kirkolliskokoukselle). Siinä on suurempia mahdollisuuksia kuin arvaammekaan. Emme kykene aitoon ja kohtaavaan keskusteluun, ilman kokemuksellista jakamista, joka tämän mallin mukaisesti tapahtuu turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Tunnepuhe voi sen sijaan saada jotain liikkeelle, lisätä ymmärrystä.

Keskusteluprosessin toivon auttavan siihen, että ne jotka nyt kokevat asian vaikeaksi tai merkityksettömäksi itselleen pääsisivät kerrankin kuuntelemaan asiasta aitoa tunnepuhetta. Ja puhumaan sellaista itse. Sellaisella on omassa elämässäni ollut vaikutusta. Teologinen argumentaatio on yksi osa prosessia, mutta vähintään yhtä merkittävä on tämä keskustelun toinen haara, jossa etsitään syvempää ymmärrystä.


Mietinnön viimeinen ponsi hyväksyttiin muutettuna. Aloitteessa esitettiin historiallisen tutkimuksen tekemistä avioliitto- ja perhekäsityksen historiasta. Piispa Irja Askolan muotoilema uusi ponsi laajensi tutkimusalaa niin, että nyt kirkkohallitusta pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin avioliitto- ja perhekäsityksen yhteiskunnallisia, kulttuurisia, ja kirkollisia muutoksia koskevan tutkimuksen julkaisemiseksi. Pidän tätä laajennusta merkittävänä ajatellen edessä olevaa prosessia.



Sen kritiikin otan vastaan, että mietintö sulkee silmät ympäröivältä todellisuudelta. Niin tekee. Harjoitan metanoiaa, että sen osalta en henkilökohtaisesti enempään pystynyt.
Silti jaksan uskoa, että tämän mietinnön jälkeen lähtökohdat ovat paremmat tulevan kirkolliskokouskauden keskustelulle kirkon avioliittokäsityksestä kuin silloin, jos koko aloite olisi jätetty raukeamaan.

Uskon myös että kirkon kasvatus- ja perheasiat voivat edistää tästä asiasta käytävää keskustelua rakentavampaan suuntaan. Mieluummin yritetään kuin ollaan yrittämättä. Ei pidä luopua toivosta, vaikka turhautumisen määrä onkin huomattava.

Oikeastaan minulla olisi sellainen pyyntö, että kun tämä keskustelumalli aikanaan rantautuu seurakuntiin, niin ottakaa siitä koppi. Heittäytykää siihen rukouksen, akvaariokeskusteluiden ja hyvän ruuan siivittämään prosessiin jossa muutaman päivän ajan luottamuksellisesti ja asiantuntevan perheneuvojan liidaamana puidaan omia tuntoja asiasta.

Uuden avioliittolain merkityksestä kirkolle

Helsingin Sanomissakin uutisoitu uuteen avioliittolakiin liittyvä valmistelualoite lähetettiin tänään kirkolliskokouksen täysistunnosta yleisvaliokuntaan. Aloitteen tarkoitus ei ole ratkaista kirkon kantaa, vaan antaa välineitä rakentavaan keskusteluun.

Tässä keskeisimmät syyt, miksi jätimme aloitteen:

1. Uusi avioliittolaki tulee voimaan näillä näkymin vuonna 2017. Noin 22 kuukauden kuluttua. Kirkon täytyy ratkaista,
• jatkaako se nykykäytännön mukaisesti ja vihkii ainoastaan eri sukupuolta olevia ihmisiä ja aiemman päätöksen mukaan rukoilee samaa sukupuolta olevien parien "kanssa ja puolesta"
• vihkiikö se avioliittoon sekä samaa että eri sukupuolta olevia ihmisiä
• luopuuko se vihkioikeudestaan ja ainoastaan siunaa avioliittonsa solmineita ja jos, niin vainko eri sukupuolta olevia vai myös samaa sukupuolta olevia.
• etsiäkö vielä jotain uutta mallia (ideoita otetaan vastaan...)
2. Aiemmasta kokemuksesta ja muiden kirkkokuntien vastaavista keskusteluista tiedämme, että seksuaalisuuteen ja ihmiskuvaan liittyvät keskustelut ovat olleet surullisen repiviä sekä yksilö- että yhteisötasolla. Tätä voidaan koettaa ehkäistä hakemalla rakentavan keskustelun malleja ja fasilitoimalla niitä myös paikallisesti.
3. Aiemmin asiasta on tehty varsin kattavia selvityksiä (mm. Piispainkokouksen selvitys "Parisuhdelain seuraukset kirkossa"). Toistaiseksi kartoittamatonta maastoa on luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen historiallinen kehitys. Myös tämä puoli ansaitsisi tulla näkyviin.

Suosittelen perehtymään tähän Niko Huttusen, kirjoitukseen "Jo riittää homokeskustelu: Mitä kirkon tilanne kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta?"

Kirjoitus päättyy sanoihin:

Kirkko on ilmapuntari. Jos avioliittokysymyksessä ei ole halua kompromissiin, eri ryhmien eriytyminen tapahtuu kirkon jakautumisen kautta. Se olisi huolestuttava kuva yhteiskuntammetilasta.


Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.


Kuulun yleisvaliokuntaan, jonka tehtäväksi annettiin laatia marraskuun kirkolliskokoukseen mietintö aloitteesta. Työtä riittää.
Asia ei ole helppo. Siksi pyydän teitä arvoisia blogin lukijoita liittymään esirukoukseen, jossa pyydämme kirkollemme ja keskusteluun osallistuville ihmisille viisautta tässä asiassa.