Mitä oikeastaan kirkolliskokous päätti avioiliittolakiin liittyen?

Kirkolliskokouksen hyväksymä mietintö uuteen avioliittolakiin liittyvästä aloitteesta on otettu monin tavoin vastan. Kirkolliskokouksessa sitä kiiteltiin, monissa paikoissa pöyristyttiin.
Yritän selventää hieman, mistä tässä päätöksessä on kysymys.


Kirkolliskokous ja kirkon päätöksenteko on sidottu tiettyyn rakenteelliseen etenemistapaan. Kirkolliskokous valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja sen täytyy saada päätökseen kaikki sille jätetyt aloitteet tämän nelivuotiskauden aikana. Aloitteet ja mietinnöt, joita ei ehditä käsitellä, jäävät raukeamaan. Kuluva vuosi on tämän kirkolliskokouskauden viimeinen. Seuraavien vaalien ehdokasasettelu on käynnissä.


Kun pohdimme aloitetta, mietimme, mikä voisi olla viisasta tässä vaiheessa. Mikä pohjustaisi sitä tilannetta, joka vuonna 2017 koittaa uuden lain tullessa voimaan? Mikä ehkäisisi kirkon jakautumista? Kirkolliskokouksen kokoonpano on sellainen, ettei se kykyne tekemään vaadittavaa 3/4 määräenemmistöä asiasta. Se ei myöskään olisi ehtinyt käsitellä mitään avioliittoteologian uudelleen arviointiin liittyvää aloitetta. Siispä aloitteessa esitettiin prosessia, jonka tavoitteena on
1.    arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle;
2.    tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
3.    osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan; sekä
4.    edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.




Nyt hyväksytty mietintö oli kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan prosessin tulos tästä aloitteesta. Yleisvaliokunta ei tee kirkon oppiin liittyviä ratkaisuja tai esityksiä. Sen tehtävä on käsitellä sellaiset aloitteet, jotka eivät kuulu millekään muulle valiokunnalle.
Tästä lähtökohdasta valiokunta päätyi toteamaan, että ei tarvita selvitystä kirkon avioiliittoteologiasta, koska se on useissa asiakirjoissa jo määritelty.



Yritin tähän videolle tiivistää perusajatuksen: Ei siinä ole mitään pelottavaa, että nykytilanne todetaan. Se on surkea vähemmistöihin kuuluville, mutta se on tällainen. Nyt kun on todettu, mikä käsitys on, voi seuraava (toukokuussa alkava) kirkolliskokous ottaa kantaa avioliittoteologian uudelleenarviointiin. Päätä ei voi laittaa asiassa pensaaseen.







Mietinnössä käännetään katseita Skotlannin episkopaalisen kirkon suuntaan.
Toivon yleisesti että ihmiset asettuisivat tukemaan tätä keskustelumallia (lisään myöhemmin tähän linkin puheenvuorooni, jossa esittelin asian kirkolliskokoukselle). Siinä on suurempia mahdollisuuksia kuin arvaammekaan. Emme kykene aitoon ja kohtaavaan keskusteluun, ilman kokemuksellista jakamista, joka tämän mallin mukaisesti tapahtuu turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Tunnepuhe voi sen sijaan saada jotain liikkeelle, lisätä ymmärrystä.

Keskusteluprosessin toivon auttavan siihen, että ne jotka nyt kokevat asian vaikeaksi tai merkityksettömäksi itselleen pääsisivät kerrankin kuuntelemaan asiasta aitoa tunnepuhetta. Ja puhumaan sellaista itse. Sellaisella on omassa elämässäni ollut vaikutusta. Teologinen argumentaatio on yksi osa prosessia, mutta vähintään yhtä merkittävä on tämä keskustelun toinen haara, jossa etsitään syvempää ymmärrystä.


Mietinnön viimeinen ponsi hyväksyttiin muutettuna. Aloitteessa esitettiin historiallisen tutkimuksen tekemistä avioliitto- ja perhekäsityksen historiasta. Piispa Irja Askolan muotoilema uusi ponsi laajensi tutkimusalaa niin, että nyt kirkkohallitusta pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin avioliitto- ja perhekäsityksen yhteiskunnallisia, kulttuurisia, ja kirkollisia muutoksia koskevan tutkimuksen julkaisemiseksi. Pidän tätä laajennusta merkittävänä ajatellen edessä olevaa prosessia.



Sen kritiikin otan vastaan, että mietintö sulkee silmät ympäröivältä todellisuudelta. Niin tekee. Harjoitan metanoiaa, että sen osalta en henkilökohtaisesti enempään pystynyt.
Silti jaksan uskoa, että tämän mietinnön jälkeen lähtökohdat ovat paremmat tulevan kirkolliskokouskauden keskustelulle kirkon avioliittokäsityksestä kuin silloin, jos koko aloite olisi jätetty raukeamaan.

Uskon myös että kirkon kasvatus- ja perheasiat voivat edistää tästä asiasta käytävää keskustelua rakentavampaan suuntaan. Mieluummin yritetään kuin ollaan yrittämättä. Ei pidä luopua toivosta, vaikka turhautumisen määrä onkin huomattava.

Oikeastaan minulla olisi sellainen pyyntö, että kun tämä keskustelumalli aikanaan rantautuu seurakuntiin, niin ottakaa siitä koppi. Heittäytykää siihen rukouksen, akvaariokeskusteluiden ja hyvän ruuan siivittämään prosessiin jossa muutaman päivän ajan luottamuksellisesti ja asiantuntevan perheneuvojan liidaamana puidaan omia tuntoja asiasta.

Tiistain nostot ja avioliittolaki-mietintö

Tiistain työskentely oli varsin intensiivistä. Täysistunnoissa käytiin lähetekeskustelua kirkkohallituksen toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Vuosi sitten vastaavassa käsittelyssä saimme läpi kirkon verkkotyötä koskevan toivomusponnen, jonka mukaan tänä vuonna kirkon verkkotyöstä olisi esitetty aukikirjoitetut tavoitteet, mittarit ja resurssivaraukset. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja kävin motkottamassa asiasta puhujapöntöstä. Samalla liityin edustaja Korolaisen puheenvuoroon, joka kantoi huolta kirkon menestyksekkään some-työn jatkumisesta (mm. Oisko tulta -blogi ja Cityn Suhdeklinikka).


Kirkolliskokouksen perinteisiin kuuluvat valtioneuvoston kahvit tarjosi eilen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän kiitteli kirkon ripeää toimintaa turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja kannusti kirkkoa norminpurkutalkoisiin. Arkkipiispa piti tapansa mukaisesti mainion vastauspuheen. Aamuinen kirkolliskokouksen avajaispuhekin oli muuten timangia!



Kaikki tauot työstimme yleisvaliokunnassa avioliittolakiin liittyvästä aloitetteesta mietintöä. Aiemmin olimme jo kokoustaneet asian äärellä Jyväskylässä ja Kuopiossa. Pääsimme maaliin illalla 21.15 ja saimme toisen käsittelyn valmiiksi. Kolmas käsittely jäi puheenjohtajan (piispa Jolkkonen) ja sihteerin tehtäväksi ja mietintö jaettiin juuri pöydälle. Se ilmestyy myös verkkoon luettavaksi tänne Yleisvaliokunta otsikon alle.  Täysistuntokäsittely mietinnöstä käytäneen huomenna tai perjantaina, riippuen, mitä puhemiesneuvosto päättää. Mietintö on omasta mielestäni paras, mihin tällä kokoonpanolla ja näistä lähtökohdista oli mahdollista päätyä. Melkoisen prosessin tulos. Täysistunnon keskustelussa sitten selviää vastaanotto.



Mietinnössä ei esitetä muutoksia avioliiton teologiaan. Sellainen ei tällä kirkolliskokouksen kokoonpanolla voisi saada 3/4 määräenemmistöä kummallekaan puolelle. Siksi siinä tyydytään toteamaan ne asiakirjat, jossa avioliittoa on määritelty. Varsinainen pihvi jää tästä mietinnöstä pois, mikä tarkoittaa sitä, että nykymallilla jatketaan, kunnes seuraava kirkolliskokous tekee peliliikkeitä.


Merkittävintä mietinnössä on mielestäni sen ponsi kolme, joka antaisi kirkkohallituksen tehtäväksi "valmistella keskustelumallin ja siihen liittyvän aineiston, jonka avulla avioliitosta eri tavoin ajattelevat henkilöt voivat oppia ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja käydä rakentavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä."


Ponnen taustalla on Skotlannin episkopaalisen kirkon vastaava tilanne, jossa he ovat käsitelleet asiaa Cascade conversations -mallin kautta. Malli on toteutunut siellä kolmepäiväisenä keskusteluna, jossa yhdistyvät yhteinen rukous ja akvaariokeskustelut, joissa jokainen voi puhua vain omasta kokemuksestaan ja näkemyksistään. Keskusteluilla ei ole yritetty päästä lopputulokseen, vaan etsiä ymmärrystä toisten näkökannoille. Skotlannissa koettiin, että tällaisista keskusteluista on ollut tukea prosessissa, jossa kirkko muodostaa kantaansa suhteessa parlamentin päätökseen avata avioliitto myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Nyt koitti lounastauko. Palataan asiaan myöhemmin.

Viimeinen rutistus

Sain kunnian päivittää kirkon insta-tiliä eilen. Sinne lähti ylläoleva kuva.

Maanantaina kirkolliskokous lämmitteli konetta käytiin valiokunnilla. Emme saaneet viimeisteltyä yleisvaliokunnassa uuden avioliitolain seurauksiin liittyvää aloitetta, mutta pääkohdat on ratkaistu ja mietintö ilmestyy tämän päivän aikana. Iso prosessi alkaa olla sen osalta päätöstä vaille valmis. Valiokunnan sisäisistä asioista ei valitettavasti voi tässä avata, mutta mietintö puhukoon puolestaan.

Tiistaiaamu käynnistyi avajaismessulla Turun tuomiokirkossa. Tampereen hiippakunta siivitti meitä anteeksiannon ja yhteyden etsimisen teemoihin. Koskettavia teemoja kirkossa, jossa on vuosisatoja polvistuttu yhteisen ehtoollispöydän äärelle, mitä erilaisimpien historiallisten tilanteiden ja ristiriitojen keskellä.

Tällä viikolla käsitellään isoja asioita, jotka on pakko saada pakettiin juuri tällä viikolla tai ne raukeavat kirkolliskokouskauden päättyessä. Virsikirjan lisävihko saanee paljon tilaa, samoin diakoniviran uudistaminen, avioliittolakiin liittyvä aloite sekä tietenkin toiminta- ja taloussuunnitelma. Jännittävää on, millaisen vastaanoton pika-aloitteet seurakuntien rakenneuudistuksesta saavat lähetekeskustelussa. Paljon muutakin on pöydällä. Asialistaan, mietintöihin ja puheenvuoroihin voit tutustua täällä.

Päivittelen tuttuun tapaan myös twitteriä kun ehdin.

Uuden avioliittolain merkityksestä kirkolle

Helsingin Sanomissakin uutisoitu uuteen avioliittolakiin liittyvä valmistelualoite lähetettiin tänään kirkolliskokouksen täysistunnosta yleisvaliokuntaan. Aloitteen tarkoitus ei ole ratkaista kirkon kantaa, vaan antaa välineitä rakentavaan keskusteluun.

Tässä keskeisimmät syyt, miksi jätimme aloitteen:

1. Uusi avioliittolaki tulee voimaan näillä näkymin vuonna 2017. Noin 22 kuukauden kuluttua. Kirkon täytyy ratkaista,
• jatkaako se nykykäytännön mukaisesti ja vihkii ainoastaan eri sukupuolta olevia ihmisiä ja aiemman päätöksen mukaan rukoilee samaa sukupuolta olevien parien "kanssa ja puolesta"
• vihkiikö se avioliittoon sekä samaa että eri sukupuolta olevia ihmisiä
• luopuuko se vihkioikeudestaan ja ainoastaan siunaa avioliittonsa solmineita ja jos, niin vainko eri sukupuolta olevia vai myös samaa sukupuolta olevia.
• etsiäkö vielä jotain uutta mallia (ideoita otetaan vastaan...)
2. Aiemmasta kokemuksesta ja muiden kirkkokuntien vastaavista keskusteluista tiedämme, että seksuaalisuuteen ja ihmiskuvaan liittyvät keskustelut ovat olleet surullisen repiviä sekä yksilö- että yhteisötasolla. Tätä voidaan koettaa ehkäistä hakemalla rakentavan keskustelun malleja ja fasilitoimalla niitä myös paikallisesti.
3. Aiemmin asiasta on tehty varsin kattavia selvityksiä (mm. Piispainkokouksen selvitys "Parisuhdelain seuraukset kirkossa"). Toistaiseksi kartoittamatonta maastoa on luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen historiallinen kehitys. Myös tämä puoli ansaitsisi tulla näkyviin.

Suosittelen perehtymään tähän Niko Huttusen, kirjoitukseen "Jo riittää homokeskustelu: Mitä kirkon tilanne kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta?"

Kirjoitus päättyy sanoihin:

Kirkko on ilmapuntari. Jos avioliittokysymyksessä ei ole halua kompromissiin, eri ryhmien eriytyminen tapahtuu kirkon jakautumisen kautta. Se olisi huolestuttava kuva yhteiskuntammetilasta.


Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.


Kuulun yleisvaliokuntaan, jonka tehtäväksi annettiin laatia marraskuun kirkolliskokoukseen mietintö aloitteesta. Työtä riittää.
Asia ei ole helppo. Siksi pyydän teitä arvoisia blogin lukijoita liittymään esirukoukseen, jossa pyydämme kirkollemme ja keskusteluun osallistuville ihmisille viisautta tässä asiassa.

Kenen ruori ja missä plotteri?

Rakenneuudistuksen kaatuminen oli suuri pettymys. Se aiheutti turhautumista, sillä tällaiset uudistukset ovat kokonaiskirkon kannalta todella tarpeen. Päätöksen seurauksena monet pienet seurakunnat tulevat tiensä päähän itsenäisinä seurakuntina, kun niillä yhtymämallissa olisi ollut mahdollisuus säilyttää toiminnallinen itsenäisyytensä. Turhautuminen on kuitenkin käännettävä toivoksi ja pettynyt katse uusia vaikuttamisen mahdollisuuksia etsiväksi. Näin olisi menty parhaiten eteenpäin, mutta nyt on etsittävä muita ratkaisuja ja maksettava päättämättä jättämisen hinta. Enkä nyt tarkoita vain niitä noin 400 000 euroa, jotka erään arvion mukaan uudistuksen valmistelutyö on tullut maksamaan.

Eilisessä postauksessani pohdin kirkolliskokouksen päätöksentekoa. Eilinen pettymys ison uudistuksen kaatumisesta neljään ääneen ja määräenemmistösäännökseen kirvoitti kehittämään ajatusta epävirallisesta tavasta ratkoa vaikeita kysymyksiä kirkolliskokouksessa.

Kuvaan vielä lyhyesti ongelman:

1. Kirkolliskokouksen ohjaava prosessi toimii pääsääntöisesti hyvin. Teimme linjakkaita ja valmistelua ohjaavia äänestyksiä, joiden perusteella rakenneuudistusta valmisteltiin enemmistön tahdon mukaan.
2. Mietintöjen ja lausuntojen valmistuttua niihin oli kirjattu eriäviä mielipiteitä, joiden perusteella saattoi hahmottaa, ketkä valiokuntien jäsenistä vastustavat mitäkin milläkin perusteella. Tämä ei kuitenkaan anna kuvaa koko salin ajattelusta. Sitä varten on täysistunto, jossa käydään yleiskeskustelu ja jossa voi esittää mielipiteitä.
3. Keskustelun aikana kävi ilmi esityksen kipukohdat. Osalle yksityiskohdat nousivat kynnyskysymyksiksi, osalle ne olivat kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä. Olisi tarvittu neuvottelua, jota pienissä porukoissa käytiinkin, mutta josta ei - järjestelmän puuttuessa - saatu riittävää kokonaiskuvaa.
4. Ratkaisevaan äänestykseen mentäessä tulos oli yllättävä, sillä esityksen kaatajien joukossa oli useita sellaisia edustajia, jotka olivat olleet valmistelemassa kirkkohallituksen esitystä, piispainkokouksen lausuntoa tai hallinto- /lakivaliokunnan mietintöä eivätkä olleet jättäneet mietintöihin eriävää mielipidettä.
5. Lopputulos oli se, että esitys kaatui lillukanvarsiin, joista olisi voitu neuvottelemalla päästä sopimukseen.

Ratkaisu voisi olla seuraavanlainen:

1. Isojen asioiden ympärille perustettaisiin yleisellä salissa esitetyllä kutsulla neuvottelukokoontumisia, jossa olisi mahdollisuus käydä keskustelua keskustelupöytäkirjan ulkopuolella. Moni tuntuu pelkäävän salipuheenvuoroissa epäröintiä tai tietämättömyyden osoittamista. Tämä mahdollistaisi notkeamman keskustelun ja dialogin.
2. Keskustelussa saataisiin hahmo siitä, mitkä ovat esityksen kipukohdat kenellekin ja vastuuttaa henkilöt jotka selvittävät kokoontumisesta puuttuvien edustajien kannat ja kynnyskysymykset. Näin muodostettaisiin kokonaiskuva, jonka pohjalta olisi mahdollista
   a) arvioida esityksen realistisia läpimenomahdollisuuksia sellaisenaan
   b) arvioida voitaisiinko maaliin päästä kompromisseilla
   
3. Kun kokonaiskuva on selvillä voidaan neuvottelua joko jatkaa mikäli mahdollisuuksia näyttää olevan tai jättää asia sikseen ja säästää valmisteluresursseja muuhun. 
4. Prosessi voisi jatkua useammissa kokoontumisissa, jossa kipukohtien ratkaisujen ympärillä neuvoteltaisiin ja etsittäisiin kokonaisratkaisua, jossa löydetään kynnyskysymyksiksi nousseisiin asioihin ratkaisuja joita salipuheenvuoroilla on mahdotonta muodostaa.
5. Neuvottelun päätteeksi sovittaisiin, miten asia kommunikoidaan niille edustajille, jotka eivät ole olleet läsnä, jolloin kaikilla olisi kokonaisnäkemys asiasta ennen asian ratkaisevaa käsittelyä.

Tämä malli mahdollistaisi synodaaliselle toimielimelle ominaisen yhteisen kannanmuodostuksen notkeammin kuin mitä nykyinen työjärjestys ja epäviralliset "sauna-, lenkki-, pankki- ja muut valiokunnat" sallivat.

Voi olla että seurakuntarakenneuudistukseen etsitään vielä pikamenettelyllä jotain pelastusrengasta. Edessä on silti päätöksentekohetki, jossa edellytetään 3/4 määräenemmistöä. Näitä asioita tulee olemaan vielä tällä kaudella muitakin, esimerkiksi kysymys diakonivirasta.

Nykyinen kirkolliskokouksen työjärjestys on kuin jäykkä ruori, jonka kääntämisessä on sellaista klappia ettei lopputuloksesta ole varmuutta. Tällä mallilla saataisiin klappi poistettua ja plotteri joka kertoisi, missä mennään.

Kirkolliskokouksen päätöksenteon hitaudesta ja ennakoitavuudesta

Kun kirkolliskokous päättää jostain, on päätös aina melkoisen myllytyksen tulos. Lyhimmillään päätös etenee aloitteesta/esityksestä mietinnöksi päivässä. Yksinkertaisissa asioissa aloite ja siitä laadittu mietintö voi tulla käsitellyksi yhden istuntoviikon aikana. Isoissa asioissa polku onkin hankalampi.

Diakonaattiin (nyk. Diakonivirka) liittyvä uudistus on pyörinyt kirkon päätöksenteon rattaissa jo yli viisikymmentä vuotta. Erilaisia malleja on yksi toisensa jälkeen upotettu, mutta asia pulpahtaa pintaan aina uudelleen, koska asiaa ei ole saatu vietyä päätökseen.
Päätöksenteossa pyritään aina huomioimaan aikaisemmat päätökset ja suhteuttamaan ne nykytilaan. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tämä tarkoittaa vuosituhansien kaarien maalaamista mietintöihin.

Tänään illalla ratkaisuun tuleva seurakuntien rakenneuudistus on varsin mittava mammutti päätettäväksi. Se on ollut erilaisissa välivaiheissa kirkolliskokouksen käsiteltävänä jo vuosikausia.


Rakenneuudistuspakettiin sisältyy lukuisia yksityiskohtia, joista esiintyy salissa vastakkaisia mielipiteitä. Tämän aamuisessa käsittelyssä tällaisista kohdista äänestettiin, jotta saataisiin varsinainen paketti varsinaiseen lopulliseen muotoonsa päätöksentekoon. Joku kannatti diakonin viran säilyttämissä seurakunnan pakollisena virkana, joku kanttorin. Osa halusi, ettei yhtymärovastille tulisi seurakuntien kirkkoherrojen hallinnollista esimieheyttä. Ja niin edelleen.

Käsittelyn ongelma isoissa paketeissa on, että iso ja merkittävä uudistus saattaa kaatua pieneen yksityiskohtaan. Kirkkolain ja järjestyksen läpimeno edellyttää 3/4 äänienemmistöä lopullisessa äänestyksessä. Ongelmana on että yksityiskohdista on vaikea, lähes mahdoton neuvotella, koska siihen ei ole rakenteita. Ryhmittyminen mahdollistaisi ryhmäneuvottelemisen, jolloin voitaisiin sopia esimerkiksi rakennepaketin yksityiskohdista ilman pelkoa siitä että ne kaatavat kokonaisuudistuksen. Toisaalta ryhmäkurin tulo kirkolliskokoukseen olisi synodaaliselle päätöksenteolle vierasta - täällä on tavattu keskustella avoimesti ja antaa dialogin vaikuttaa lopputulokseen. Nytkin on nähty monien vaihtavan mielipidettään rakenneuudistuksen vastustajista sen puolustajiksi.

Kirkolliskokouksen työskentelyyn tarvittaisiin jonkinlainen koeäänestysjärjestelmä, jolla voitaisiin suuntaa-antavasti testauttaa jonkun yksityiskohdan vaikutus lopputulokseen ja nähdä etukäteen, kuka suunnilleen mitäkin mielipidettä edustaa. Ennen isoja päätöksiä voisi järjestää jonkinlaista iltakoulutyyppistä vapaata keskustelua, jossa voisi tehdä myös koeäänestyksiä. Nyt kuljemme kohti illan äänestystä rakenneuudistuksesta jännittäen, kuinka monelle diakonin viran pakollisuus oli niin iso kynnyskysymys että he olisivat valmiita kaatamaan koko tärkeän rakenneuudistuspaketin. Itse ainakin olisin ollut valmis luopumaan muutamista yksityiskohdista, jos olisin tiennyt sen takaavan kokonaisuuden läpimenon.


Voisiko tällaista iltakouluratkaisua pilotoida diakonivirka-uudistuksen päätäntäprosessissa marraskuussa?

Terveisiä rakenneuudistuskeskustelun keskeltä

Maali häämöttää?

Kirkon paikallisrakenteiden uudistus on parhaillaan käsittelyssä. Keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että äänestämme ainakin seuraavista:

• Esityksen raukeaminen (Esittänyt Stig Kankkonen)
• Yhtymärovastin hallinnollisen esimiehen rooli (Esittänyt Aulikki Mäkinen)
• Yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuudesta (nykyisen mallin säilyttämistä esittänyt Tapio Seppälä)
• Diakonin viran säilyttäminen pakollisena (Esittänyt Ed. Ylä-Autio)

Keskustelu on ollut varsin monipolvinen. Muutama hyvä vitsi, lukuisia maalailtuja peikkoja ja yksi tahaton akrobatiatemppukin on mahtunut mukaan.


Painavimpia argumentteja esityksen puolesta ovat seuraavat:

• Rakenteet muuttuvat monella tasolla. Tämä malli antaa eväät kestää tätä muutosta ja antaa edellytykset säilyttää paikallisseurakuntien toiminnan elinvoimaisena. Pienet toiminnalliset yksiköt ovat kirkon tehtävän kannalta toimivimpia.
• Omaan napaan tuijottaminen on liian helppoa. Liian moni pieni seurakunta jää nykymallilla yksin taloudellisten vaikeuksiensa kanssa, kun asia voitaisiin ratkaista yhtymään kuulumisella. Puitelainsäädäntö mahdollistaa monenlaiset ratkaisut eri puolilla koko maassa.
• Seurakuntayhtymämallia tehdään koko kirkon tarpeisiin. Useimmat edustajat tulevat varsin hyvin toimeentulevista seurakunnista, joissa uudistus ei olisi välttämätön.
• Henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö.

Peikoista turhimpia mielestäni ovat:

• Välimatkat - Seurakuntien maantieteelliset etäisyydet eivät tule muuttumaan esityksen läpimenon myötä. Etäisyyksien kanssa ollaan pärjätty tähänkin asti ja tullaan pärjäämään tulevaisuudessakin. Suurten etäisyyksien yhtymissä luultavasti päästään eroon turhista kokouksista. Toki huonolla suunnittelulla ja johtamisella ihmiset saadaan ajamaan turhaan pitkiä välimatkoja. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan liity malliin.
  Ne seurakunnat, jotka nyt ovat yhteistyömalleilla hoitaneet toistensa lomituksia, voivat tulevaisuudessa hoitaa lomitukset paljon joustavammin.
• Ajankohta - moni puheenvuoro on toivonut ettei päätöstä tehdä nyt kun niin moni asia on kesken milloin kirkossa, milloin valtionhallinnon puolella.
  Minusta muutos on hyvä tehdä juuri nyt, kun mikään akuutti kriisi ei siihen pakota. Nykyisten säästöpaineiden alla monissa seurakunnissa hätäisiä leikkausratkaisuja, jotka saavat toiminnan käpertymään sisäänpäin. Säädöksien kolmen ja puolen vuoden siirtymäaika antaisi mahdollisuuden strategisen suunnittelun kautta edetä leppoisasti maaliin.
• Pakko - On selvää, että hyvin toimeentulevat seurakunnat tai seurakuntayhtymät eivät aina suoranaisesti hyödy uudesta seurakuntayhtymämallista. Suurempien tulee kuitenkin kantaa vastuu pienemmistä. Valtakunnallisesti liian moni seurakunta jäisi rannalle ilman uudistusta. Siksi kutsuisin pakkoa mieluummin yhteisvastuullisuuteen velvoittamiseksi.

Jännittävä päivä on vasta puolivälissä, mutta toivon, että pitkään ja huolellisesti valmisteltu rakenneuudistus vihdoin pääsisi maaliin ja tulisi hyväksytyksi.
Jos esitys raukeaisi, suunta olisi vääjäämättä se että yksikköjen koot kasvaisivat, mikä olisi suuri tappio.


Nyt keskustelu jää toviksi tauolle, kun täysistunto keskeytetään valiokuntatyöskentelyä varten.