perjantai 11. toukokuuta 2012

Pieni kuvakatsaus aamuun

Ville-vauvallamme on riittänyt fanijoukkoja.
Tässä Erkki Koskenniemen tyylinäyte aamupalaviihdytyksestä.
Vermeet oli tänä aamuna oltava vireessä jo hyvissä ajoin.
Aamu alkoi messulla Maarian kirkossa klo 8.15.
Kirkkoherra Sammeli Juntunen kertoi koskettavasti, kuinka hän aina liikuttuu Disneyn Viidakkokirjan kohdasta, jossa Mowglin isä-karhu Baloo kuolee suojellessaan poikaa. Äiti-hahmo Bagheera lausuu traagisen tapahtuman jälkeen viime sunnuntain evankeliumitekstin sanat: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." (Ks. Joh. 15:10-17).
Itselleni liikuttavaa oli myös, kun Ville-kuopuksemme nimikko Taizé-laulu laulettiin aamumessussa.


Ennen täysistuntoa kirkolliskokouksen miehet lauloivat tulevan
äitienpäivän kunniaksi "Jo koittaa kevät lämmin"

Äsken hyväksyimme täysistunnossa mm. Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomuksen. Perustevaliokunta oli huomioinut salipuheenvuoroni ja mietintöön päätyi lause: "Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että toimintakertomuksessa ei käsitellä kirkossamme nuorten jo nyt toteuttamaa laajaa ja teologisesti korkeatasoista ekumeenista työtä." Kiitos vain valiokunnalle :)

Parhaillaan käsitellään talousvaliokunnan mietintöä kirkkohallituksen ja hiippakuntien toimintakertomuksesta. Valiokunnan mietintöön oli tälläkin päätynyt salipuheenvuoroni huoli (joka ei tietenkään ole vain minun huomioni vaan yleisempi havainto) siitä, että hiippakuntien toimintaresurssit ovat turhan niukat ja kehystä pitäisi pyrkiä kasvattamaan seuraavaa talousarviota laadittaessa.

Tänään käsitellään vielä mm. edustaja-aloitetta valtakunnallisen isospankin luomisesta. Sekä näitä loppuja vielä lähettämättömiä aloitteita (kohdat 4-6).

torstai 10. toukokuuta 2012

Torstain kuulumisia

Aamulla lähetekeskustelu jatkui kirkkoon kuulumattomien hautaansiunaamistoimituksen maksullisuus -aloitteesta. Monenlaisia tärkeitä näkökohtia on noussut esiin (kiitos myös kaikille asiaa kommentoineille!).
Näin kärkeen on jälleen syytä todeta, että tässä ei siis päätetä siitä, mitä seurakunta veloittaa hautauspalvelusta: nämä kulut ovat lakisääteisesti samat kaikille kansalaisille. Siunaustoimituksesta kuitenkin koituu seurakunnille vuositasolla merkittäviä kuluja, joita yhteisövero-osuus ei kata. Kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisten osuus on kymmenen prosenttia kaikista vuoden aikana toimitetuista hautaan siunaamisista. Aloite itsessään nousee siitä horisontista, että kirkkoon kuulumattomien osuus kristillisissä hautaansiunaamisissa on kasvussa. Mainittakoon myös että ei-kristillisten hautaamisten määrä puolestaan vähenee. Lähetekeskustelu asiasta on edelleen kesken, mutta salipuheenvuorojen perusteella asia edennee yleisvaliokuntaan, jolle perustevaliokunta antaa lausuntonsa. Näyttäisi myös siltä, että päätavoitteeksi nousee yhtenäisen ohjeistuksen laatiminen villien käytäntöjen karsimiseksi. Tästä kerron sitten kun asia etenee.


Mika Aspinen kutsui lounaan yhteydessä koolle muutoksentekijäverkostoa (ei mikään virallinen nimi) sekä kaikkia asiasta kiinnostuneita. Ajatuksena oli esittäytyä, käydä vapaata keskustelua siitä, miltä alkava kirkolliskokous itse kunkin näkökulmasta näyttää ja miettiä, mitä yhteisiä nimittäjiä näin väljästi koollekutsutulla ryhmällä voisi olla. Omasta näkökulmastani kerroin tavoitteen erilaisten raja-aitojen ja ennakkoluulojen purkamisesta. Niitä tuntuu syntyvän täällä turhan paljon ja suurilta osin vain siksi, etteivät edustajat vielä oikein ole tutustuneet riittävästi toisiinsa. Merkkejä on kuitenkin siitä, että vuoropuhelu etenee hyvään suuntaan.
Tämän enempää en osaa tapaamisesta kertoa, kun minun ja monen muun piti poistua jo vähän esittäytymisen jälkeen valiokuntatyöskentelyyn. (edit. lue lisää Kirsi ja Heikki Hiilamon blogista lisää tästä!)


Parhaillaan käynnissä on kirkkohallituksen jäsenten vaali valitsijamiesten ehdotuksen pohjalta. Maallikkojäseniksi valittaneen Marjaana Perttula (Turun arkkihpk), Riitta Alaja (Tampereen hpk), Esa Koukkari (Oulun hpk), Risto Rasimus (Mikkelin hpk), Åsa A. Westerlund (Porvoon hpk), Veikko Väisänen (Kuopion hpk), Johannes Leppänen (Lapuan hpk), Sami Ojala (Helsingin hpk) ja Outi Nokso-Koivisto (Espoon hpk). Pappisjäseniksi valitsijamiehet esittivät Eija Nivalaa (Oulun hpk) sekä Tapio Seppälää (Turun arkkihpk).
Valitsijamiesten perusteena pappisjäsenen paikan suhteen oli piispajäsenten jakauma, etteivät piispa- ja pappisjäsenet tulisi samasta hiippakunnasta ja vieläpä niin, ettei pappisjäsen olisi samasta hiippakunnasta kuin edelliskauden piispajäsen. Valitsijamiesten puheenjohtaja piispa Peura esitti hartaan toiveen, että pappispaikan rotaatio kirjattaisiin kirkkolain kodifiointiprosessissa ylös, jottei asiasta tarvitsisi vääntää jatkossa.


Valiokunnassa kävimme alustavaa keskustelua edustaja-aloitteista,  mutta kerron näistä sitten lähetekeskustelun yhteydessä enemmän. Twiitannen kohta kirkkohallituksen jäsenten vaalin tuloksen.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kaikuja ministeriöstä, meiltä ja maailmalta

Ministeri Räsänen toi valtioneuvoston tervehdyksen
kirkolliskokouselle puheen ja kakkukahvien muodossa.
Eilinen päivä oli melkoisen tiivis, minkä vuoksi ensin pari katsausta eilisen kulkuun. Ministeri Päivi Räsänen vieraili kirkolliskokouksessa saapuen läsnäolevaksi iltapäivän täysistuntoon. Puhe kulki tuolloin viimeaikaisissa surullisissa perhetragedioissa. Ministeri nappasi puheenvuoron ja varmaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kuultiin puhepöntöstä valtioneuvoston edustajan puheenvuoro, jossa ministeri kertoi valtioneuvoston toimenpiteistä asiassa.

Päiväkahveilla ministeri käsitteli nuorten syrjäytymistä, kirkon ja valtion suhdetta ja tyylikkäästi nosti esiin hallinnon keventämisen tärkeyden. (ks. hauska puheenvuorositaatti Kotimaa24:n jutusta). Pointsit ministerille tässä yhteydessä! Jälleen kerran täytyy myös ihailla arkkipiispan skarppia vastauspuheenvuoroa, jonka hän ilman paperia laukoi ilmoille.

Tauoilla ja valitsijamiesten välillä on käynnissä kova vääntö kirkkohallituksen täysistunnon uusista jäsenistä. Pappisedustajien osalta isoin kähinä on, kuuluuko toinen paikoista Turun arkkihiippakunnalle vai Espoon hiippakunnalle. Ensin mainitulla vuoro on ollut edellisen kerran joskus 90-luvulla ja jälkimmäiseksi mainitulla ei vielä koskaan. Loogisen tarkastelun perusteella näyttäisi siltä, että paikka kuuluu luonnollisesti Espoon hpk:lle, mutta jostain syystä tästäkin taas väännetään. Espoon ehdokkaat ovat khra Kalervo Salo ja toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Raunio, mikäli asia menee eteenpäin.

Valiokunnissa päästiin syvemmälle tutustumiseen ja työskentelyn visiointiin. Tänään kääritään hihat ja käydään töihin. Tätä kirjoitettaessa lähetekeskustelussa on lakivaliokuntaan (edit. aiemmin virheellisesti ilmoitin yleisvaliokunta...)tuleva aloite kirkollisten rakennusten suojelusta.

Tänään pöydille jaetaan myös mielenkiintoinen aloite, jonka juuret ovat viime viikonloppuisessa kirkon nuorisopäivien yhteydessä järjestetyssä nuorten Kirkko 2020 -tulevaisuusseminaarissa. Itsekin piipahdin ko. seminaarissa ja täytyy sanoa, että siellä oli erittäin hienoa keskustelua ja ideointia kirkon parhaaksi. Yksi näistä ideoista kiteytyi Katri Korolainen-Virkajärven ja Janne Kaisanlahden allekirjoittamaksi aloitteeksi Isospankista, joka on luettavissa tämän linkin takaa.

Aamupäivän aikana käytin istuntokauden toisen puheenvuoroni Kirkon ulkoasiainneuvoston toimintakertomusta käsiteltäessä. Hienossa ja hyvin toimitetussa katsauksessa ei juurikaan kerrota kirkkomme aktiivisesta nuorisoekumeniasta, joka näkyy hyvin monella sektorilla ja on ihan Euroopan tasollakin hyväksi tunnustettua. Nostin tältä saralta pari esimerkkiä ja toivoin, että jatkossa nuorisoekumeniasta voitaisiin raportoida myös KUN:n toimintakertomuksessa.

Kiintoisaa keskustelua käytiin myös kirkon eläkerahaston sijoitustoiminnasta ja indeksirahastojen kytköksistä ydinaseteollisuuteen. Jotain ehdin keskustelun lomasta laittamaan twitteriin, mutta jonkinlaisen katsauksen aiheeseen voi löytää täältä. Nyt 1,2 miljoonaa euroa eläkeläistemme eläkerahoja etsii uutta kotia, joka ei ole vuorattu kallioluolien uumeniin.

Mutta nyt kutsuu lounas, joten takapenkki kiittää kommenteista ja kuittaa.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Verryttelyä ja valintoja

Aamu valkeni lämpimään auringon valoon ja Stig Kankkosen aamuhartauteen. Valitsijamiehet olivat saaneet valmiiksi valiokuntapaikkajaon jo illalla. Valtaosin jaot kai menivät ennakoidun mukaan, mutta jotain nieleskelyjäkin kuului. Itse päädyin ennakkotoiveesta poiketen tulevaisuusvaliokunnan asemesta yleisvaliokuntaan. Tämän olin kuitenkin jo itse ennakoinut, koska hiippakuntamme keskinäisissä keskusteluissa päädyttiin tekemään valikuntajakoa vaalituloksen pohjalta eikä niinkään henkilöhistorian tai kokemuksen perusteella. Tällöin hännänhuippuna oleva on se, joka liikkuu tarvittaessa. Tämän asetelman purkaminen olisikin sitten isompi kirkollisen demokratiakeskustelun paikka (vaikkakaan sana demokratia ei sellaisenaan ole kuvaava termi tässä yhteydessä...).

Valiokunnat kokoontuivat äsken valitsemaan itselleen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Yleisvaliokunnassa on kirjava kaarti edustajia: vanhoja tuttuja jo edelliseltä kaudelta ja uusia tuttavuuksia - tutustumiskierroksen perusteella monenlaista osaamista ja elämänkokemusta. Myös piispa Jolkkonen oli ennakkotiedosta poiketen siirtynyt yleisvaliokuntaan. Kenttäpiispan tehtävästä pian eläköityvä Hannu Niskanen jätti suu hymyssä edellisten kausien puheenjohtajuuden ja uudeksi valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin piispa Jolkkonen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Raija Kerola Rovaniemeltä.


Tässä vielä muiden valiokuntien puheenjohtajavalinnat järjestyksessä ensin pj, sitten varapj:
Käsikirjavaliokunta: ed. Vesti, ed. A-M Kaskinen
Perustevaliokunta: piispa Peura, piispa Repo
Lakivaliokunta: ed. Savela, ed. Leppänen
Hallintovaliokunta: piispa Luoma, ed. Ala-Kapee-Hakulinen
Talousvaliokunta: ed. Simola, ed. Westerlund
Tulevaisuusvaliokunta: piispa Häkkinen, ed. Aula
Yleisvaliokunta: piispa Jolkkonen, ed. Kerola
Kansliavaliokunta: ed. Sipola, ed. Vesti


Osassa valiokunnista puhetta johtaa piispa, osassa maallikko. Meillä yleisvaliokunnassa puheenjohtajuuksista käytiin oikein asiallinen keskustelu ennen valintoja ja piispapuheenjohtajaan päädyttiin yksimielisesti. Ei tämä niin piispa- ja pappisvetoinen kirkko ole, kuin se monien mielikuvissa näyttäytyy. Onhan edustajistakin kaksi kolmannesta maallikkoja. Mutta myös kehitettävää riittää. Vähintäänkin tämän mielikuvan muuttamisessa.


Näyttäisi siltä, että yleisvaliokunta saa käsiteltäväkseen seuraavan linkin takaa löytyvän aloitteen
Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta (2012-00198)


Sanottakoon kuitenkin heti kärkeen niille, jotka lukevat pelkän otsikon, että hautaamiskustannus on kaikille sama riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei. Tässä keskustellaan siis kirkon pyhästä toimituksesta nimeltä hautaan siunaaminen.
Aloite on kirvonnut siitä tosiasiasta, että kirkossamme on seurakuntia, joiden alueella n. 60% kuuluu kirkkoon mutta alueen hautaansiunaamisista yli 90% toimitetaan kirkollisesti (kiitos hyvästä asian kiteytyksestä Aija ja Kirkko kuulolla). Omaisten ja vainajan toiveita halutaan kunnioittaa, mutta joillain paikkakunnilla tähän suunnattu resurssi käy raskaaksi kantaa.
Tästä olisi kiva kuulla kommentteja!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Takapenkki, peräpeili ja kaukoputki


Avajaismessukulkue pujottelemassa tuomiokirkkoon
Kirkolliskokous käynnistyi kun aamulla kiskoin lipereitä kaulaan vartin yli kuusi Helsingin Pitäjänmäessä. Kalervo Salon kyyti toi tasaista kyytiä perille tutulle Turun kristilliselle opistolle. Hienoisia nostalgisia tunnelmia nostatti edustajien parveilu edestakaisin. Ja jännäähän tämä on, vaikka toissakauden kokemus onkin vielä vahvasti muistissa. Monenlaista on ilmassa, vaikka tämän kauden suuret kysymykset vielä odottavat jossain kulman takana.

Aamumessun toimitti Helsingin hiippakunnan kööri. Irja-piispa saarnasi (Joh. 15:10-17) ja kyseli osuvasti, sopisiko kirkolliskokouksen työohjeeksi Jeesuksen sana: "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne."

Monenlaista ennakkokihinää ja -kähinää on kevään mittaa kuultu ja korviin kantautunut, kun valiokunta- ja valitsijamiespaikkajakoja on eri sorvattu. Vaalien profiloituminen vahvemmin tavoitteellisiksi tai aatepohjaisiksi listoiksi on vilkastuttanut keskustelua. Tällä hetkellä salissa keskustellaan varapuheenjohtajien vaalista. Myöhemmin äänestetään valitsijamiehet, jotka sitten tekevät esityksen valiokuntajaosta. Nähtäväksi jää, kuinka Irjan saarna jäi elämään tässä asiassa.

Kirkolliskokouksen avajaispuheessa (Arkkipiispa Mäkinen: Kirkon on tunnistettava varjonsa) arkkipiispa otti vahvasti esille kirkon hiljaisen historian sekä vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä esiintyneet ongelmat. Kuten linkin takaa saattaa lukea, puhe oli voimakas kannanotto. Ei varmastikaan Karin helpoimpia työtehtäviä, mutta varmasti monelle kuulijalle tärkeä ja odotettu puheenvuoro.

Tällä viikolla keskustellaan mm. kirkollisten rakennusten suojeluun liittyvistä asioista, kirkkohallituksen toimintakertomuksesta ja kirkkoon kuulumattomien hautaansiunaamisesta (Tässä muut vireille tulevat asiat). Jossain etäällä siintävät kirkon rakenneuudistus, kirkkolain kodifiointiprosessi ja ehkäpä jotkin omatkin aloitteet.

Tervetuloa seuraamaan kirkolliskokousta takapenkin vinkkelistä!

ps. valitsijamiesvalinnoissa on päästy takaisin sopuratkaisuun ainakin Helsingissä ja Espoossa, mikä on monin tavoin hyvä alku alkavalle kirkolliskokouskaudelle. Valitsijamiehet ovat siis niitä henkilöitä, jotka laativat pohjaesitykset kirkolliskokouksen tekemiin henkilövalintoihin tämän nelivuotiskauden aikana.